Näillä selkosilla logistiikka on kaikki kaikessa!
Logistiikalla tarkoitan kulkemisen ja kuljetuksien sujuvuutta. Toisin kuin
kaupungeissa, jossa julkisilla kulkuvälineillä ja kävellen pääsee helposti
liikkumaan asioille, syrjäseudulla tarvitaan autoa päivittäin. Mikään ei
suututa enemmän kuin sunnuntai-iltana loppunut maito tai sairas lapsi ilman
lääkitystä. Edes kioskit eivät ole auki puhumattakaan apteekista. Elämän on
oltava omavaraisempaa ja suunnitelmallisempaa kuin kaupungissa. Entä jos et
pääse liikkumaan ”kylille” sinne kilometrien päähän, naapuriapu on ainoa apu,
jos sitä on saatavilla.
Pienten paikkakuntien pelastus voisi olla oman
kauppatoiminnan modernisointi. Kauppa-autot ovat aina olleet syrjäreittien apu,
mutta kiinteät reitit eivät kata kaikkia nurkkia. Itse tilaan kerran viikossa
kotiinkuljetuksena kauppakassit, koska aikani ja hermoni eivät kestä
kauppakäyntejä. Kaupasta itsenoutopalvelussa on se sama liikkumis- ja
aikaongelma, joten aina sekään ei auta.
Teknologia
helpottaa ostosten ja palveluiden toimittamista perille
– ehkäpä paikallisten yrittäjien myyntiäkin
– ehkäpä paikallisten yrittäjien myyntiäkin
Kauppakassit on kuitenkin jonkun tuotava kotiin. Entä jos
antaisi tietokoneen optimoida asiakkaiden mukaan räätälöidyn kuljetusreitin?
Luulen, että isoilla kauppaketjuilla reitin suunnittelu on automatisoitu
kustannuslaskentaan. Kauppiaat voisivat tehdä yhteistyötä lähituottajien kanssa
paikallisen ruoan tarjoamiseksi asukkaille. Yksittäisten yrittäjien ei tarvitse
käyttää aikaa logistiikan hoitamiseen, kun se tehdään yhdessä yhden
kuljetusorganisaation kautta. Tämä hyödyttäisi yrittäjiä, joiden on ollut
vaikea saada tuotteitaan ”liikkeelle”. On hyvä huomioida, että luomun lisäksi
lähellä – paikallisesti – tuotettu lähiruoka tulee nostamaan merkitystä
ihmisten kauppatottumuksissa!
Viime aikoina on syntynyt myös verkkoruokakauppoihin
valmiiksi suunniteltuja ja erityistoiveilla höystettyjä kauppalistoja, joiden
aineksista saa ateriat valmistettua, reseptit tulevat mukana. Perheen koostumus
ja erityistoiveet voitaisiin huomioida helposti (esim. itse suosin luomu-,
lähi- ja kasvisruokaa). Myös se etsimisongelma (”missä se luomumerkintä nyt
onkaan”) poistuu verkkoruokakaupassa.
Tohmajärvellä ostan aina kun mahdollista liperiläisen
leipomon pakastekarjalanpiirakkapussin vieraita varten – käsin rypytettyjä ja
käsittämättömän hyviä! Lisäksi olen alkanut silmäillä ”zero waste” tuotteita,
joita ei ole ylipakattu muoviin. Pakkausten pitää olla kierrätettäviä, jos
niitä ylipäätään tarvitsee aina olla.
Uuden ajan
palvelut:
omatoimiyrittäjien kuriiripalvelu kaupoille ja itsepalvelukioskit?
omatoimiyrittäjien kuriiripalvelu kaupoille ja itsepalvelukioskit?
Jos kauppiaat eivät halua perustaa itse kuljetusta,
voisiko joku Wolt.com –palvelun (ravintolaruoan tilaus- ja
kotiinkuljetuspalvelu) -tyyppinen työllistäminen olla
mahdollista? Vapaaehtoiset voivat pikkutienestin perässä kuljettaa verkossa
sovittua maksua vastaan kotiinkuljetuksena verkossa ostetun kauppakassin. Kylmäketjun
suojaaminen on nykyisin rutiinia kauppiaille, mutta riippuen kuljetusvälineestä,
kuriirikin voi tarjota tämän palvelun. Maksu palvelusta ja aikataulujen valinta
tapahtuisi kauppakassin ostamisen jälkeen verkkopalvelussa. Lähiruokatuottajien
lisäksi palvelussa voi olla mukana kivijalkaputiikkeja mitä hyvänsä
kulkureitillä onkin.
Syrjäseutujen elintarvikehuoltoa voisi auttaa myös 24/7
avoinna olevat itsepalvelukioskit, joissa olisi peruselintarvikevalikoima.
Suomessa tällaista on kehitellyt Rivender Oy, jolla on ollut koekäytössä
itsepalvelukauppa Forssassa (ks. Aamulehden juttu 13.2.2017) Minulla olisi tuossa Aseman seudulla pieni mökki, jonka korjauksen
voisi vaikka tehdä itsepalvelukioskin pystyttämiseksi!
Miia Seppänen, yrittäjä, psykologi, psykologian tohtori
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti