13.6.2017

DIGI SE TULEE..

Digitalisaation ihmeitä ja ihmettelynkin aiheita näkyy melkein päivittäin milloin missäkin mediassa, niin sähköisessä kuin perinteisessä paperisessakin. Työskentelyn muuttuessa vieläkin enemmän bittipohjalle, muuttuvat tiedon määrän ja sen varastoinnin hallinta myös samaa tahtia. Ja ero entisin aikoihin on suuri.

Konkreettisimmin tämän huomasi toimistomme muuton yhteydessä, kun kävimme selvittelemään hyllykaupalla olevia asiakasmappeja. On siinä kopiokone laulanut, kun erilaisista yrityssuunnitelmista, rahoitushakemuksista ja vaikka tuotantotilojen piirustuksista on vuosien saatossa kopioitu ”vastasen varalle” mappeihin. Kyllä aika rankalla kädellä näitä kannettiin tuhottaviin asiakirjakasoihin eikä paperisia asiakasmappeja juurikaan uusiin tiloihin toimitettu.

Bitit ovat tulleet tilalle. Itse olen ollut vajaan pari vuotta Ketillä hommissa eikä yhtään asiakastietoa ole paperille tulostettuna. Kaikki data ja dokumentit ovat suojatuissa ja varmistetuissa verkkokansioissa, joista ne löytyvät tarvittaessa vaikka tien päältä.

Nauratti ihan, kun kierrätykseen oli menossa iso läjä vanhentuneita kirjekuoria, eikä ehdotukseni niiden käytöstä sisäiseen postiin mennyt läpi.. Taitaa viestit liikkua nykyään pikkusen livakammassa muodossa.

Poisoppimista digiaika on myös. Vaikka olevinaan pitää itseään nohevana näiden bittivehkeiden kanssa, niin eivät uudet tavat toimia ole vielä selkäytimeen menneet. Tässä muutama päivä sitten oli tarve saada A4-paperi tiedostona yhdelle nuorelle (19 v.) ja kun rupesin selittämään tälle puhelimessa, että heti laitan kun pääsen skannerin äärelle, niin kuului aavistuksen ihmettelevä ehdotus, että jospa ottaisin kuvan kännykällä paperista ja lähettäisin puhelimella… Pieni henkinen puna taisi nousta kasvoilleni, kun totesin, että joo-o, tosiaankin, taitaisihan sekin olla mahdollista.

Itse asiassa kännykkäkamera on varsin käyttökelpoinen apuväline moneen tarpeeseen. Liikkeen varaosatiskilläkin on tukevampi olo keskustella, kun hataroiden teknisten tietojen tueksi on näyttää kuva hajonneesta osasta. Sosiaalisen median puolellahan kamera on ihan must, pienet videonpätkät ovat jo suositumpia kuin pelkät kuvat, olipa kyse henkilökohtaisten elämäntilanteiden julkituonnista tai yrityksen tuotekampanjan lanseerauksesta.

Digi kannattaa ottaa hyödyksi. Uteliasta ja myönteistä asennetta vaan, hieman aikaakin uusien asioiden oppimiselle. 

Pekka K. Vatanen, yritysneuvoja 

PS. Ketillä on käynnissä ja käynnistymässä hankkeita, jotka auttavat seudun yrityksiä ottamaan digitalisaatiota haltuun yritystoiminnan kehittämisessä. Keväällä alkaneen BioDigi-hankkeen kohderyhmänä ovat pääasiassa tuotannollisen alan yritykset ja syksyllä käynnistyvän Kasvua digiosaamisella -hanke on suunnattu kaupan ja palvelualan yrityksille. Yhteis- ja yrityskohtaisia koulutuksia ja valmennuksia on tulossa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti