CASE PALUUMUUTTO

Moni on varmasti pienemmästä kaupungista lähtiessään julistanut kovaan ääneen: ”Minähän en tähän tuppukylään palaa enää koskaan”. Minäkin.

Viimeiset neljä vuotta olen asunut muissa kaupungeissa, mutta ajatus Kiteelle palaamisesta on alkanut vilistää mieleni sopukoissa yhä useammin. Osittain ajatus paluumuutosta on vahvistunut kesän aikana työskennellessäni matkailuneuvojana, sillä paikallistuntemukseni lisääntyessä myös mielikuvani Kiteestä on muuttunut entistäkin positiivisemmaksi.

Erityisesti ajatusta paluumuutosta tukevat erinomaiset liikuntamahdollisuudet ja uudistetut julkiset rakennukset, kuten lukio, yläaste ja terveyskeskus. Omalla alallani keskeistä on ratkaista ongelma faktojen ja soveltuvien oikeusnormien perusteella tehdyllä johtopäätöksellä. Tämä päättelymalli yleistyy helposti myös arkipäivän päätöksentekoon, joten ajatusprosessiini kuuluu mm. faktojen punninta ja niiden pohjalta tehty johtopäätös. Muuttamista koskevaa normiaineistoa on harvakseltaan; lähinnä Suomen perustuslain takaama liikkumisvapaus maan sisällä ja rikosoikeuteen liittyvät matkustuskiellot.[1]

Case Paluumuuttoa koskeva johtopäätös voidaan leikkimielisesti esittää seuraavasti:

Normit: Suomen kansalaisella on vapaus liikkua maassa ja valita asuinpaikkansa. En ole matkustuskiellossa.

Faktat: Olen harkinnut paluumuuttoa Kiteelle, rauhalliseen ympäristöön ja palveluiden äärelle. Kiteellä on erinomaiset urheilumahdollisuudet hiihdosta jääkiekon kautta judoon ja hyvät mahdollisuudet rakennuttaa omakotitalo jollekin vapaista tonteista kauniissa maisemissa. Työllistyminenkin on hyvin todennäköistä, joko yritykseen tai työskennellen itse itseni työnjohtajana. Toimitusjohtajan titteli kuulostaisi kieltämättä erinomaiselta. 

Johtopäätös: Paluumuutto Kiteelle ei ole laisinkaan hassumpi ajatus, täytynee alkaa miettiä tontin paikkaa muutaman vuoden päähän.

Juristeilla sanotaan olevan kaurakeksiäkin kuivempi huumorintaju ja kylmä sydän, mutta minulle Kiteeltä on jäänyt lämpöinen sydän. Huumorintajusta en mene takuuseen.

Katri Herranen, oikeustieteen yo

[1] Kts. Suomen perustuslaki (731/1999) 9 § ja

pakkokeinolaki (806/2011) 5. luku 1-2 §.