 |
| Kiteen Valkiajärvi on sukeltavan paluumuuttajan paratiisi. |
Olin
juuri muuttanut takaisin ja oletukseni oli, että kansalaisopiston joogaryhmästä
paikan saaminen vaati joko nopeutta tai satumaista tuuria. No, sain paikan,
toimistossa naureskeltiin hyväntuulisesti, että kyllä meillä näihin ryhmiin
mahtuu.
Seuraavana
talvena kävin myös lasikoruja tekemässä, toisena lukuvuotena juoksukoulussa.
Kaikkiin pääsin ilmoittautumalla ja kohtuuhinnalla. Kiteellä olen käynyt
uimahallissa, joskus on saanut löylyssä istua itsekseen. Keski-Karjalan
iltarasteilla olen harhaillut ja kirjastoon otin oman avaimen, että voin käydä
iltaysiin asti hakemassa kirjoja, joita en ehdi lukea. Ja Kesälahden
Urheilijoissa kävin tänä kesänä melonnan peruskurssin, joka tuntui melkein yksityisopetukselta.
----------
En
tiedä, johtuuko se kylällä hiekkatien varressa asumisesta ja
puulämmittämisestä, mutta hamsterina miusta on tullut täällä entistä pahempi.
Sieniä on tullut poimittua itselle, naapuriin, tutuille ja lähetetty kuivattuna
jopa etelään. Ehkä baarien puuttuminen on ajanut pusikkoon.
Viime
syksynä kuulin, että ystävän tuttavalla on ylimääräistä lehtikaalia
puutarhassaan ja sitä saa mennä hakemaan. Ujona menin pienen roskapussin kanssa
kasvimaan laitaan. Puutarhuri tuhahti, kävi hakemassa ison mustan jätesäkin ja
vesurin ja rupesi antamaan lehtikaaleille kyytiä. Samaan syssyyn säkkiin
hujahtivat isot purjosipulit. Niitä riitti pakasteeseenkin. Kiitos vielä
kerran!
Tänä
kesänä olen nauttinut Tohmajärven Kirkkoniemen syötävästä taideteoksesta.
Minttuteetä on kupissa tälläkin hetkellä. Lämmin leipä tai kukkoset on löytynyt
muutaman kerran kuistilta kotiin tullessa. Tai on tullut tekstari, että saisi
hakea litratolkulla vastapoimittuja metsämansikoita. Isolla kirkolla käydessä
ahmin sushia, josta on tullut harvinaista herkkua. Mutta pilkkiahvenia on
kotona pakastimessa viime talvelta.
------------
Sosiaalinen
elämä on täällä silleen, että pitää itse lähteä tai järjestää. Välillä on
menoja liian kanssa, sitten taas mietitään, että millä varjolla kutsuttaisiin
ihmisiä meille. Mutta ihmiset onneksi tulevat, ihan ilmoittamattakin, mikä on
hienoa. Talo tavallaan, kun ei täällä leipuria asu.
-------------
Ihan
ihaninta täällä Keski-Karjalassa ovat ihmiset. Hitto, miten paljon täällä
puhutaan. Ei aina asiaa ja välillä muualta takaisin tullut tuumii, että
pieniäpä ovat paikalliset murheet ja epäkohdat, mutta eipä juputeta hiljaa.
Puhutaan kylillä ja kohdatessa ja vielä riittää energiaa somessakin
jauhamiseen. Mopot rälläävät ja tiet ovat huonossa kunnossa ja Venäjälle on
jonoja. Siinä suuria paikallisia puheenaiheita. Keväisin voidaan lisätä listaan
valkoposkihanhet ja talvisin teiden auraaminen. Noista kun aloittaa, niin
pitkälle pääsee.
-------------
Miut
varmaan luetaan vielä paluumuuttajaksi, mutta ite oon kai jo sopeutunut.
Työmailla kun liikun koko Keski-Karjalassa, niin sitä suosittelen muillekin
tänne tuleville ja täällä asuville. Kyllä me tohmislaiset voidaan olla MC
Kiteen jäseniä, käydä Kesälahdelta Puruveellä pilkillä ja melomassa,
Rääkkylässä toivomassa norpan näkemistä ja Joensuusta sitten isommat kulttuuri-
ja konetarpeet. Ne sellaiset kylien väliset ja raja-aidat on vähän sellaista
kasaria, joka ei ois enää kauheen muodikasta. Toisin kuin Entisten Nuorten
Konva. Se on kuumempaa kuin tää ja viime kesä yhteensä!
Tanja Perkkiö, sopeutunut
paluumuuttaja
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti