Yritysneuvonnan
yksi antoisimpia hetkiä on se, kun myyjä/luopuja ja ostaja/jatkaja laittavat
allekirjoituksensa kauppakirjaan ja kättelevät tyytyväisinä onnistuneen kauppaprosessin
päätteeksi. Jatkajalla alkaa arkinen aherrus liiketoiminnan pyörittämisessä,
jotta kauppaan liittyvät sitoumukset ja velvoitteet saadaan hoidettua ja
luopuja pääsee mahdollisesti hengähtämään pitkän yrittäjätaipaleen jälkeen.
Jotta tähän tilanteeseen on päästy, on molempien osapuolien pitänyt huomioida
monta asiaa.
Kuten
monet asiantuntijat useaan kertaan painottivat toukokuussa Kiteellä pidetyssä ”Miten
onnistun yrityskaupassa” -tilaisuudessa, pitää omistajavaihdokseen varautua
riittävän kauan. Myytävän yrityksen myyntikuntoon saattaminen on pitkäjänteistä
työtä eikä vain viime hetken pintasipistelyä. Potentiaalinen ostajakunta on
todella vähissä, jos myytävänä on viime vuodet jäähdytelleen ja investointeja
minimoineen yrityksen liiketoiminta. Tämä yhdistettynä tunnepohjaisesti
määritettyyn, ylihintaiseen liike-/goodwill-arvoon, johtaa vuorenvarmasti
kiinnostuksen hiipumiseen, eikä myyntikikka tai toinenkaan auta kaupanteossa. Sanonta
”luvut eivät valehtele” pitää tässä suhteessa paikkansa. Tuloskunnossa oleva
yritys on sen sijaan huomattavasti helpompi kaupata.
Jotta
myyjä voi luopua yrityksestään ja liiketoiminnastaan, on hänen toimeentulonsa
oltava turvattu. Vuosikymmenet alimitoitettuna maksettu eläketurva ei ehkä
riitäkään ja kauppahinnassa pitäisi saada tämän takia ”pesämunaa” eläkepäiviä
varten. Jatkajan kannalta oleellista on pystyä järjestämään rahoitus kauppaan
ja pystyä maksamaan liiketoiminnasta saatavalla tuloksella kohtuullisessa
ajassa yrityksen osto.
Kauppahinta
on vain yksi elementti koko prosessissa. Yksi tärkeä seikka on se, miten kaikki
se luopujan tieto-taito ja kokemus saataisiin siirtymään jatkajalle. Ettei
jäisi täysin hiljaiseksi tiedoksi.. Ketin Osaava Keski-Karjala –hankkeessa
onkin toteutettu yrityksen omistajavaihdoskoulutusta mestari-kisälli
toimintamalliin perustuvana koulutuskokeiluna.
Erilaiset
lupa-asiat tuovat mielenkiintoisen (byrokratia)lisänsä omistajavaihdoksen
suunnitteluun. Eräänkin toiminnan kannalta keskeisen luvan osalta huomattiin,
että lupa on voimassa myyjällä kaupantekohetkeen saakka ja jatkaja pääsee
hakemaan lupaa itselleen vasta kun yritys on vaihtanut omistajaa.
Väistämätön katkos siis liiketoimintaan! Lupaprosesseihin sinällään on syytä
varata aikaa, vaikka monesti asiat sujuvat viranomaisilla joutuisasti.
Kysyvä
ei tieltä eksy. Yrityskauppaa suunnittelevat saavat varmasti hyvää vertaistukea
ja tietoa oman yrityksensä myyneiltä ja yrittäjäjärjestöiltä. Rahoituslaitokset
ja mm. Finnvera auttavat ja niin Ketin yritysneuvojatkin, joiden kautta
myynti-/ostoprosessi kannattaa laittaa alkuun.
Pekka
K. Vatanen, yritysneuvoja
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti