30.6.2016

MIHIN LEADER-RAHAA KÄYTETÄÄN KESKI-KARJALASSA?

Leader-tuki on tarkoitettu aluetta kehittäviin paikallisiin toimenpiteisiin. Sitä voidaan myöntää yhdistyksille yleishyödyllisiin investointeihin tai kehittämistoimiin ja yrityksille investointeihin tai liiketoiminnan perustamiseen.

Mihin Leader-tukea on sitten meidän alueellamme myönnetty tänä vuonna?

Hallituksemme on myöntänyt Leader-investointitukea esimerkiksi Kiteellä Puhoksen perinnenavetan korjaukseen, Tohmajärvellä Murtoin Seuratuvan ulkorakennuksen remontointiin sekä Rääkkylässä Paksuniemen Meijerirakennuksen ulkomaalauksen toteuttamiseen.
Yleishyödyllisiä kehittämistoimia on tuettu esimerkiksi myöntämällä rahoitusta Maiju Lassila Teatterin kehittämishankkeeseen, Keski-Karjalan Kennelkerhon koulutushankkeeseen, jossa toteutetaan erilaisia koiriin liittyviä koulutuksia, sekä Keski-Karjalan kesätapahtumien yhteismarkkinointiin.

Tänä vuonna varasimme Leader-tukea myös teemahankkeisiin, joissa yhdistykset voivat joko hankkia tai rakentaa jotain toiminnassaan tarpeellisia asioita. Teemahankkeiden kautta hallituksemme päätti rahoittaa 37 pientä hanketta, joissa toteutetaan hyvin paljon erilaisia toimenpiteitä. Esimerkiksi hankitaan tietokoneita tai muita elektronisia välineitä sekä ostetaan erilaisia harrastuksiin liittyviä välineitä kuten salibandylaitoja, jalkapallomaaleja, äänipöytä, kompressori, sisäliikuntavälineitä, kuntosalilaitteita, kanootteja ja kahvilakalusteita.

Rakentamispuolella haluttiin tehdä leikkikenttä lapsille, kuivaustila jääkiekkovarusteille, varastoja erilaisten harrastusvälineiden säilyttämiseen, frisbeegolfrata sekä kunnostaa ulkorakennuksia, Hutsin hyppyrimäen portaat, laitureita ja uimaranta-alueita ympäri Keski-Karjalaa.

Yleishyödyllisten hankkeiden hyödyn tulisi kohdistua mahdollisimman monelle ihmisille ja rahoitettavalle toimelle on aina oltava todellinen tarve. Hankevalinnassa pyritään myös alueelliseen tasapuolisuuteen, haluammehan kehittää koko Keski-Karjalan aluetta.

Yritystukia on myönnetty tämän vuoden aikana yhteensä yhdeksään yrityshankkeeseen. Yritystukirahoilla on tuettu uusien yritysten toiminnan alkuvaiheen investointeja sekä jo toimivien yritysten kehittämistä edistäviä investointeja. Perustamistukea voidaan myöntää uuden yrityksen perustamiseen tai olemassa olevan yrityksen uuden liiketoiminnan perustamiseen liittyviin osto- tai asiantuntijapalveluihin.

Yrityshankkeiden tavoitteena on saada alueelle uusia palveluita ja säilyttää täällä olevia palveluita. Yrityshankkeiden avulla halutaan myös edistää työllistymistä ja kannustaa yrittäjiä uusiin kokeiluihin.
Tällaisia asioita on alkuvuoden aikana laitettu käyntiin. Saa nähdä, mitä ideoita alueen asukkaat syksyllä innostuvat tekemään.

Maare Laakkonen, toiminnanjohtaja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti