Minulta
kysyttiin, miten luonnehtisin rääkkyläläisiä. Tulin maininneeksi heidät
itsepäisiksi, jotka tekevät mitä haluavat. Oli positiivisessa mielessä sanottu,
vaikka joku saattoi toisinkin ymmärtää. Rääkkyläläiset ovat kuitenkin ottaneet
yksituumaisesti ohjat omiin käsiinsä kunnan kehittämisessä ja itsenäisinä
halutaan säilyä. Kuin pieni Gallian kylä roomalaisten puristuksessa.
Isoja
asioita onkin tehty: sote-palvelujen ulkoistaminen Attendolle näyttää olevan
toimiva ratkaisu. Samoin koko kunnan alueelle vedettävä kiinteä verkkoyhteys on
iso ponnistus pienelle kunnalle. Mutta toimivat yhteydet ovat nimenomaan se
kilpailutekijä, jolla Rääkkylä voi houkutella uusia yrityksiä ja asukkaita
alueelleen. Kuten Pohjois-Karjalan yrittäjien puheenjohtaja Matti Vuojärvi
sanoi, eivät muunlaiset alueet edes kiinnosta uusia tulijoita. Toimivasta,
riittävänkokoisesta verkkoyhteydestä on tullut yhtä tärkeä tekijä kuin tieverkosta tai sähkölinjoista.
Rääkkyläläiset
ovat luomassa edellytyksiä sekä tulomuuton että yritysten määrän kasvattamiseen.
Jatkossa on sekä kuntatoimijoiden että meidän kehittäjien tehtävä parhaamme,
ettei tilaisuutta hukata. Maaseutuviraston avustuksella syksyllä järjestettävä
Innoleiri kokoontuu miettimään valokuidun hyödyntämistä monelta näkökantilta.
Mutta
tulomuuton lisäämiseksi olisi saatava lisää kiinteistöjä ja tontteja myyntiin
tai edes vuokralle, jotta markkinoitavaa olisi. Pyrkimykset jäävät
toiveajatteluksi, jos todellista tarjontaa ja erilaisia vaihtoehtoja ei ole. Rääkkylän
yhteistuumaisuudesta olisi opiksi otettavaa muissakin kunnissa. Rääkkylä on
maineensa ansainnut, nyt on maineen hyödyntämisen paikka.
Suvi
Spoof, seutumarkkinoija
Ps.
Esittelemme Rääkkylän tontteja lauantaina 4.5. klo 10 alkaen. Katsastamme sekä
Vänskänniemen että Vuoniemen tontit.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti