14.12.2016

SOKEUDUNKO OMALLE ASIALLENI?

Tapasin tässä päivänä muutamana keski-ikäisen yrittäjän, joka tapaturman johdosta oli ollut useamman viikon sivussa (tai ainakin osin) bisneksistään. Onneksi oli luottotyöntekijä järjestynyt paikkaamaan hommien hoitumista.

Siinä tarinoidessa yrittäjä kertoi ”pakkolomansa” aikana jääneen aikaa pohtia oman yritystoimintansa elinkaarta, nykyistä tekemistä ja tulevaisuutta. Hän kertoi havahtuneensa siihen, että oli jo vuosikaudet vaan mennä touhottanut vakiintunutta toimintaansa entisellä sapluunalla. Toimeksiantoja oli vielä riittänyt, mutta pientä laskusuuntaa on ollut ja kilpailutilanteen ja tiukentuvien vaatimusten myötä uusien tilausten saanti on ollut yhä työläämpää. Ainainen kiire vie energiat suunnittelutyöltä ja yrityksen kehittämisinvestoinnitkin ovat olleet vähissä. Ulkoiset palautteet olivat jääneet huomioimatta, koska usko omaan tekemiseen oli vankkumaton.

Sängyllä pötkötellessä yrittäjä ei kuitenkaan ollut vaipunut synkkyyteen, vaan monenlaisia kehitysideoita oli alkanut pyöriä päässä, aikaa kun oli pyöritellä. Olihan sitä pikku sipistelyjä tehty koko ajan, mutta paukkuja pitää laittaa toiminnan kehittämiseen eri lailla. Tulevaisuusvisioon kuuluu aikanaan omistajanvaihdoskin ja sitäkin varten firma pitää laittaa tuottavaan kuntoon hyvissä ajoin, että on jotakin, mitä kaupata. Vanhentunut tuotantovälineistö, laskeva liikevaihto ja huono kannattavuus eivät mene taatusti kaupaksi kenellekään.

Siinäpä yrittäjän ”herätystä” kuunnellessa alkoi pikkuhiljaa omaakin omaatuntoa kolkuttamaan ja mietintä, mitenkä paljon sitä vaan tekee selkäytimestä tulevalla toimintamallilla vai tuleeko kysyttyä aika ajoin: voisiko tämän tehdä jotenkin toisin? Kysymyksen voi heittää vaikka millä elämän osa-alueella.

Jotta voisi herätellä uusia ajatuksia, ei kuitenkaan tarvinne järjestää itseään sairaslomalle. Mutta aikaa ajattelulle pitää olla. Joku pohtii tykönään, joku inspiroituu työyhteisön porukassa. Laput pois silmiltä ja korvilta ja katsomaan, miten muualla tehdään. Kiireessä ulkopuoliset kontaktitkin tahtovat vähetä, vaikka verkostojen kautta voi avautua yllättäviäkin mahdollisuuksia. Uskalla, luota, heittäydy!

Pekka K. Vatanen, yritysneuvoja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti