1.4.2015

SININEN TIE YKSI MARKKINOINTIVÄYLÄ

Terveiset Suomen Sinisen Tien vuosikokouksesta, joka oli tänä vuonna Vesannolla, kunnassa, jossa on vähän yli 2200 asukasta ja Kelan toimipiste! Sininen tie on Suomen toiseksi vanhin, liki 50-vuotias matkailutie. Yhdistyksen tavoitteena on Sinisen Tien yhteistyöverkoston kasvattaminen, Sinisen Tien brändin tunnettuuden lisääminen ja houkuttelevuuden kasvattaminen yhteisen kattoimagon avulla sekä Sinisen Tien saaminen valtatieksi koko sen pituudella Vaasasta Tohmajärvelle. Toimenpiteinä ovat edunvalvonta, toiminnallinen kehittäminen, markkinointiviestintä ja kansainvälinen toiminta. 

Toiminnan painopiste on ollut kahtena viime vuonna elinkeinollisessa Sinisen Tien palveluyhteistyöverkoston kehittäminen -hankkeessa. Hanke on ollut mittava ponnistus yhdistykselle, jonka vuotuinen talousarvio on vajaa 1/10 hankkeen kokonaiskustannuksista.  Sinistä Tietä kulkeville näkyvää tulosta hankkeesta ovat uudet Sinisen Tien opastaulut ja tienvarsimerkinnät. Muita hankkeen tuotoksia ovat Sininen Tie -lehdet teemalla ”Seikkailu halki Suomen”. Tätä suosittua lehteä on ollut jaossa mm. Matkamessuilla ja Sinisen Tien jäsenkuntien infopaikoissa. 
 
Mutta merkittävin hankkeen tuotoksista on www.sininentie.fi -verkkopalvelu. Sivuille on koottu matkailijan tarvitsemia palveluita teemoittain. Historiasta ja perinteistä kiinnostuneille on omat sivunsa, kulttuuri-ihmisille ja luontoihmisille omansa jne. Käykää katsomassa ja tutustumassa. Nyt sivut ovat vielä keskentekoiset ja virheitäkin on, sillä ns. ilmaiset tiedot on koottu kuntien nettisivuilta, mutta sivuja työstetään kaiken aikaa paremmiksi.

Yhdistyksessä on nyt 17 kuntajäsentä ja vajaat 40 yhteisöjäsentä. Tavoitteena on saada lisää tien varren matkailuyrityksiä jäseneksi ja heidän tarjoamansa palvelut näkyviin Sinisen Tien verkkosivuilla, josta omatoimimatkailijat löytäisivät helposti oman tarpeensa ja mielenkiintonsa mukaiset palvelut. Pohjois-Karjalasta jäseninä ovat nyt vain Karelia Expert Matkailupalvelu Oy, Taito Pohjois-Karjala ry ja Tohmajärven kunta. Kuitenkin kaikkien Keski-Karjalan kuntien ja viiden  muun Pohjois-Karjalan kunnan katsotaan sijaitsevan väylän vaikutuspiirissä.

Vuosikokous vahvisti tälle vuodelle jäsenmaksut kunnille, yrityksille ja muille yhteisöille. Jäsenmaksu on esimerkiksi alle yhdeksän työntekijän yrityksille vain satasen vuodelta. Ilmainen näkyvyys kattaa toki yrityksen tai kunnan yhteystiedot, mutta jäsenmaksun maksaneet saavat jo merkittävästi laajemman, kuvallisen näkyvyyden Sinisen Tien verkkopalveluun. Verkkopalvelun näkyvyyksien ja mainospaikkojen hinnoittelu julkistetaan kokonaisuudessaan huhtikuun lopussa yhdistyksen nettisivuilla. Sitä odotellessa voitte ottaa yhteyttä yhdistyksen toiminnanjohtaja Mervi Mikkolaan, 044 438 4052 tai mervi. mikkola(a)lapua.fi.

Toivon, että alueemme matkailuyrittäjät ja muut matkailupalvelujen tuottajat tiedostaisivat tämän liki-ilmaisen yhteistyö- ja markkinointimahdollisuuden ja liittyisivät Suomen Sininen Tie ry:n jäseniksi.  

Liisa Laasonen, kehittämispäällikkö

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti