23.4.2015

SÄHKÖINEN MAAILMA TÄYNNÄ MAHDOLLISUUKSIA

Palvelut sähköistyvät, markkinointia ja myyntiä tehdään entistä enemmän netin kautta. Sähköistyminen ja internet ovat olleet kehitykselle yhtä iso asia kuin rautateiden tulo aikanaan. Silloin ihmiset ja tavarat pääsivät liikkumaan pidempiä matkoja.

Uusia järjestelmiä otetaan käyttöön, mutta usein ne ovat jo vanhanaikaisia käyttöön otettaessa. Uusinta teknologiaa vierastetaan. Valtiokin on tehnyt uudistuksia liittyen sähköisiin kanaviin ja työkaluihin, vaikka vauhtiin lähtö on aika hidasta. Verottajan sähköinen palvelu on saanut kiitoksia ja se onkin mielestäni valtion teettämistä järjestelmistä toimivin.

Onkohan yhtenä ongelmana muutoksen hitaudessa se, että muutoksista päättävät ne, joille rautatien/television tulo on vielä muistissa, eivätkä he pysy nykymuutoksen vauhdissa mukana. Nuoret, joilla on tietoa ja alan osaamista, ja vieläpä muutosehdotuksia, eivät saa ääntään kuuluviin, kun eläkeiän kynnyksellä olevat johtajat eivät uskalla muutoksia tehdä. Heille Facebook on yhtä kuin sosiaalinen media ja sinne he vihdoin ovat menossa, kun toiset ovat sieltä jo poistumassa.

Monessa yrityksessä on samoja ongelmia. Niissä ei nähdä maailman avautumista, kun keskitytään tuijottamaan oman liikkeen ikkunasta ulos ja ihmettelemään, missä asiakkaat ovat. Ei ole nettisivuja, verkkokaupasta puhumattakaan. Kannattaako tyytyä niihin asiakkaisiin, jotka tulevat ovesta sisään liikkeen rajattuna aukioloaikoina, kun vaihtoehtona on saavuttaa koko maailma?

Sosiaalisen median kautta voi nopeasti ja edullisesti tavoittaa lukemattomia ihmisiä ympäri maailmaa, mutta siihen ei riitä oman Facebook-sivun perustaminen ja parin kuvan päivittäminen omista tuotteissa kuukaudessa. Hankalaahan se on löytää netin kautta oma kohderyhmä ja saada asiakas vakuutettua siitä, että juuri tästä (netti)liikkeestä tuote kannattaa hankkia (eikä tusinasta muita, joissa sama tuote on tarjolla). Sivun perustajan pitäisi kysyä itseltään, mikä on se syy, miksi ihmiset ostavat minulta.

Se, että itse ei ole diginatiivi, ei ole este sähköiselle kaupankäynnille - kuten kirjanpidon, myös sen voi ulkoistaa.

Sähköisen maailman kautta voi jopa saada yritykselle jatkajan, jos osaa esitellä kaupankäynnin mahdollisuudet jatkajaehdokkaalle, joka ei ole perinteisestä kivijalkayrittäjyydestä innostunut.

Jos sähköinen maailma kiinnostaa, mutta tuntuu vieraalta, kannattaa osallistua tänä keväänä järjestettävään koulutukseen. Facebook-markkinointi, hakukoneoptimointi, nettisivujen teko, verkkokaupan pyörittäminen ym. markkinointikanavat tulevat tutuiksi KETIn markkinointi- ja myyntihankkeen koulutuksissa, joissa pääsee jo syvälle sähköisen markkinoinnin saloihin. Asiantuntijat ovat huipputasoa.Tiedot koulutuspäivistä ja koulutuksen sisällöstä löytyvät KETIn tapahtumakalenterista. Suosittelen lämpimästi.

Kuten sanotaan: Jos yritystä ei löydy netistä, sitä ei ole olemassa.

Sini Hukka, yritysneuvoja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti