HIIHTÄJÄN MIETTEITÄ

Hiljaisuus täyttää lumisen metsän, joka on vajoamassa alkavaan hämärään. Kuunsirppi kirkastumassa iltausvaisen pilven takaa. Punainen aurinko on päivänsä kehrännyt ja painuu oranssisena jäälakeuden taakse. Jänissaari odottaa kevättä.

Suksien vaimea suihke kantaa pitkin rosoista lumikenttää ja kymmenien jänisten keväiset jäljet täyttävät tantereen. Olisipa hienoa olla yömyöhällä katsomassa, kun pitkäkorvat telmivät kevättanssiansa. Mutta silloin hiihtäjä nukkuu. Nukkuu, jotta jaksaisi taas vääntäytyä lukemaan sähköposteja, vastaamaan asiakkaiden ja virkamiesten kyselyihin sekä suunnittelemaan tulevaisuutta.

Hiihtäjän pitää miettiä huomenna tulevaisuutta ja hakemalla hakea positiivisia asioita tulevaisuuden raaka-aineiksi. Nyt hiihtäjä ei jaksa muuta kuin hiihtää, koska perille on päästävä. Ehkä hiihtäjä ei myöskään halua ajatella, hän haluaa nyt nauttia.

Nauttia, siinäpä se, nauttia pitää. Kohta kotipihalla narskuu mono, kun hiihtäjä on asettanut suksensa seinustalle ja tarkastaa linturuokintansa. Ovat taas nauttineet nekin. Kymmenet pienet ja vähän isommat ovat syöneet päiväannoksensa, nukkuvat oksien suojassa valmiina aamusyönnille. Kun ruokintapaikat on täytetty, täyttää ilman lämpiävän saunan lempeä tuoksu.

Saunottuaan hiihtäjä avaa hetkeksi tietokoneensa, lukee päivän kuulumiset, tuskailee, mistä löytäisi työhönsä positiivisia merkkejä, eikö täällä oikeasti ole mikään hyvin. Onko kaikki palvelut ajettu alas, eikö kukaan enää välitä toisesta, ovatko päättäjät jo ihan kuutamolla. Ei keksi hiihtäjä yhtään ihmistä, joka ehdoin tahdoin tahtoisi pahaa toiselle, mutta muistaa monenkin tuskailevan, kun kaverit  ei ymmärrä toisiansa. Joku tulkki tähän väliin pitäisi löytää ja samalla kouluttaa, sivistää kuulijoita ja kokijoita. Ei keksi hiihtäjä tähän ratkaisuja, mutta ehkäpä syvä uni auttaa ja kirkastaa mielen. Aamuhan voi taas muuttaa kaiken tuumii hän ja menee nukkumaan, mielessään ajatus siitä miten huonosti asiat todella ovat vai ovatko sittenkään?

 

Ilpo Jorasmaa, toiminnanjohtaja