10.12.2019

TOHMAJÄRVELÄISILLÄ VARPAAT LÄMPIMINÄ


Tohmajärvellä on aktiivisia neulojia. Erilaisia villasukkakampanjoita on toteutettu ja on parhaillaankin käynnissä. Syyskuussa toimintansa aloittaneeseen Tikkalan päiväkotiin neulottiin 60 paria villasukkia. Pääneulojana toimi neuloosin valtaan joutunut kunnanvaltuuston puheenjohtaja Vuokko Väistö, mutta Vuokko sai apua projektiin niin Martoilta kuin tuttaviltaan. Käenpesän päiväkoti sai Kemien Martoilta vastaavan lahjoituksen marraskuussa. Näin pysyvät tohmajärveläisten päiväkotilasten varpaat lämpöisinä.

Tohmajärven keskustaajamaan Kemieen rakennetaan parhaillaan uutta sivistyskeskusta, johon sijoittuu Tohmajärven yhtenäiskoulu. Koulu kokoaa yhteen vajaat 400 oppilasta aina esiopetuksesta lukioon. Uudesta koulusta tulee kengätön koulu, mikä tarkoittaa sitä, että koulutiloissa liikuntaan sukkasillaan tai sisäkengillä. Kengätön koulu kirvoitti ajatuksen villasukkakampanjasta, jossa on tavoitteena neuloa noin 500 paria sukkia oppilaille ja opettajille sekä kouluprojektissa mukana olleille keskeisille tahoille.

Sivistyskeskuksen urakoija Lujatalo innostui projektista ja sponsoroi langat sukkiin. Lisäksi useita vapaaehtoisia taitajia on lupautunut neuvomaan meitä tavallisia tai aloittelevia neulojia. Otin minäkin haasteen vastaan ja lupasin yhdet sukat neuloa, mutta aikaahan tässä on vielä koko tuleva vuosi 2020, joten katsotaan viekö neuloosi minut ja monet muut mennessään.

Tavoitteena on järjestää kuukausittaisia tapaamisia, joissa jaetaan vinkkejä sekä pidetään ajankohtaisia alustuksia muun muassa sivistyskeskuksesta ja muusta kunnan kehittämisestä. Villalankoja on jaettu tähän mennessä kolmena päivänä ja maailmalle on lähtenyt jo 200 kerää. Tammikuussa järjestetään avoimet ovet rakennustyömaalla, jolloin tiedetään myös tarkempi aikataulu kampanjan etenemiseen.

Uusiakin neulomiskampanjoita on jo suunniteltu. Kaunis on ajatus niin iäisyysmatkan sukista viimeiselle matkalle kuin rotinasukista Tohmajärvellä syntyneille. Olisipa hienoa, jos joku suunnittelisi Tohmajärven kuntakukasta lehtoukonhatusta oman villasukka- ja lapasmallin. Niistä tulisi myös oivia liikelahjoja niin kunnalle kuin yrityksillekin ja erinomaisia lahjoja muutenkin.

Voisihan tästä käynnistää myös kampanjan, jossa jokainen uusi kuntalainen saisi villasukat itselleen ”Meillä ei Tohmajärvellä varpaita palele, olet paljasjalkainen tai et”. Toisaalta miksemme voisi laajentaa Pohjois-Karjalan maakuntaliiton villasukkakampanjaakin ja jakaa Tohmajärvi-teemaisia villasukkia nykyisille tohmajärveläisille merkkihenkilöille, jotka vaikuttavat maailmalla, mutta ovat hyvin tärkeitä markkinoijia synnyinkunnalleen.

Tämä vuodenaika taitaa olla se villasukkien sesonkiaika, joten toivotan teille kaikille innokasta puikkojen kilinää sekä villasukkien pehmoista töminää joulun odotukseen!

Anniina Kontiokorpi, kehittämispäällikkö 

Ps. Tätä kirjoittaessani varpaitani lämmittivät villasukat ja samaan aikaan myös kotisohvan alta löytyi kadonnut villasukka. Loputtomia ovat ne sukkia syövät onkalot ainakin meillä. Mietin juuri, että villasukat ovat kyllä uskomattoman vahvoja. Mummoni kuoli jo reilusti yli 20 vuotta sitten, mutta minulla on edelleen käytössä mummoni neulomia sukkia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti