IHMISET TAHTOVAT YMPÄRILLEEN HISTORIAA

Mikä tekee asuinalueesta houkuttelevan? Jätetäänpä hetkeksi syrjään tavalliset asuinpaikan valintakriteerit kuten työpaikat, peruspalvelut ja alueen turvallisuus (jota Suomessa ei juuri tarvitse miettiä). Mietitään sen sijaan, millä ilveellä saataisiin vedettyä kehäkolmosen ja yliopistokaupunkien ulkopuolelle nykyinen nuorten aikuisten hipsterijoukko? Se joukko, joka käyttää avoimesti rahaa elämän laatua parantaviin palveluihin ja haluaa viihtyä työssään. 

Positiivisen luovan pyörteen ja pöhinän tiimellyksissä tällainen nuorten aikuisten muuttovirta toisi sitä kipeästi kaivattua eloa syrjäisempiin muuttotappiokuntiin. Kuin huomaamatta, kuihtuvistakin alueista voisi alkaa kehkeytymään viihtyisä ja vetovoimainen keidas. Kunpa vain ne hipsterit nyt ensin saisi muuttamaan metropolin ulkopuolelle! Riittäisikö, jos heitä varten perustaisi sisustusarkkitehdin stilisoiman viinibaarin, taidegallerian ja baristakahvilan ilmaisella wifillä? 

Ainakin nuo auttaisivat asiaa, väitti tutkija Richard Florida aikoinaan. Hän ennusti, että ns. luova luokka, joka tarkoittaa yrittäjiä, taiteilijoita, teknologia- ja tietotyöläisiä, pelastaisivat kaupungit kuihtumiselta. Tulevaisuudentutkija ja ajatushautomo Demoksen perustaja Roope Mokka on kolumnissaan pistänyt tämän ennusteen koville (YLE Uutiset 8.11.2017). Vaikka luova luokka toden totta kasvattaa kaupunkien vaurastumista ja kulttuuria tuomalla teknologian, suvaitsevaisuuden ja korkean osaamisen menestystekijät asuinalueilleen (vertaa vaikkapa Helsinkiä nyt ja 20 vuotta sitten!), asukasystävällisyys on johtanut Mokan analyysissa siihen, ettei kaupunki ole enää ”käytettävä” kaikille. Ongelma on siinä, että luova luokka rahoillaan ja viihtymistarpeillaan luo asuinalueita, jotka ovat liian kalliita tavalliselle työväelle asua ja käyttää rahaa. 

Alueen vetovoimaisuus on lisäksi monimutkaisempi yhtälö kuin muutama hipsteripalvelu. Muuttovirroista puhuttaessa ohitetaan usein näkökulma alueiden identiteetistä. Olen seurannut eräässä pikkukunnassa käytävää keskustelua vanhan historiallisen talon kohtalosta. Yksi näkemys on purkaa talo ja toivoa, että tilalle rakennettaisiin liike-elämää palveleva rakennus. Epäselvää on, kenen rahoituksella tällainen syntyisi ja mistä löytyisi kiinnostuneet yritykset muutoinkin tyhjiä tiloja tarjoavaan kuntaan. 

Toisessa leirissä tunnustetaan talon historiallinen arvo paikkakunnan maamerkkinä ja matkailunähtävyytenä turisteille. Tämän pikkupaikkakunnan mökkiläisenä olen vahvasti säilytyksen puolesta sillä argumentilla, että talo liittyy olennaisesti paikkakunnan vetovoimaisuuteen potentiaalisille uusille asukkaille! 

En ole yksin argumenttieni kanssa. Ruotsalaistutkimuksessa havaittiin, että myös rakennusperintö ja kulttuurihistorialliset piirteet selittävät asuinalueiden kokemista vetovoimaisiksi (Backman ja Nilsson, 2016). Aiemmin on havaittu, että mukava ilmasto ja järvien, meren, metsien ja vuoriston läheisyys lisäävät asuinalueiden arvostusta. Kulttuurihistoriallisten ameniteettien avulla paikkakunnat voivat rakentaa omaa, yksilöllistä tarinaansa, joka tuo lisäarvoa nuorelle, paikkaansa etsivälle, väelle. Heille asuminen kaupunkien ulkopuolella on kuin ”staycation”, eli käytännöllinen arki tulee yhdistyä laadukkaaseen vapaa-aikaan ja elämäntyyliin. Elämäntyyliin kuuluu laadukkaan lähi- ja luomuruoan sekä muun paikallisen tuotannon hyödyntäminen.  

Asuinalueiden vetovoimaisuus on luultavasti sattuman, rohkeuden ja oivaltavan visioinnin yhteispeliä. Kohtaanto-ongelma ihmisten muuttovirran ja asuinalueiden viihtyisyyden välillä on varsinainen muna-kana –ongelma, johon tarvitaan varmaan ihmisälyä korkeampaa tekoälyä.  

PsT, yrittäjä Miia Seppänen (miia.s.a.seppanen@gmail.com)

Backman, M. & Nilsson, P. Journal of Cultural Economics (2016). The role of cultural heritage in attracting skilled individuals. https://doi.org/10.1007/s10824-016-9289-2

Mokka, R. (2017). Kaupunkien taloudellinen malli on rikki – luova luokka ei pelastanutkaan sitä, 8.11.2017. YLE Uutiset. https://yle.fi/uutiset/3-9916222 (viitattu 10.11.2017)