Kotiudu Keski-Karjalaan –kampanjan ensimmäinen vaihe päättyi elokuun lopussa. Lähetimme elokuun alussa 1500 kirjettä entisille keskikarjalaisille, jotka asuvat tällä hetkellä eteläisessä Suomessa. Tarkoituksena on saada kuntiimme uusia asujia hieman paikallista vuokratasoa edullisemmin puolen vuoden ajaksi kokeilemaan asumista täällä.
Asumisen lisäksi kampanjassa on mm. muuttokummeja - tänne joko muuttaneita tai paluumuuttaneita -, jotka voivat olla apuna kotiutumisessa Keski-Karjalaan.
Kirjekampanjamme
sai erittäin hyvän vastaanoton ja yhteydenottoja tuli. Kyselyitä on tullut
myös muilta kuin kirjeen saajilta. Muutama muuttajaehdokas hakee vielä
työpaikkaa ennen kuin uskaltaa irrottautua nykyisistä töistä. Mutta on ollut
todella ilahduttavaa huomata, että vastavirtaan tulijoita olisi, eivätkä kaikki
halua pakkautua kasvukeskuksiin.
Alun perin
kampanja-aikaa oli elokuu. Kuukausi on kuitenkin liian lyhyt aika tehdä isoja
päätöksiä kotipaikan ja asunnon vaihdosta. Näin ollen päätimme kuntien kanssa
tehdä kokeilustamme pitempiaikaisen. Jatkamme kampanjaa ensi vuoden loppuun tai
niin kauan kuin kampanjaan varattuja asuntoja on vapaana. Meillä on tarjota
pari asuntoa kunnastaan tämän kampanjan kautta.
Lisäksi meillä on
myös yksityishenkilöiden omistamia asuntoja vuokrattavissa.
Esimerkiksi Kiteenlahdessa on yksi maatilan pihapiiri vuokrattavana, jolloin tilaa on suuremmallekin perheelle. Muitakin yksityisten vuokra-asuntoja voidaan ottaa kampanjaan välitettäväksi.
Jatkossa
yhdistelemme mm. avoimia työpaikkoja ja vaikkapa myytäviä yrityksiä sekä
asuntotarjontaa kokonaispaketiksi tulijoille.
Kunnilla
ei ole ns. korvamerkittyjä asuntoja kampanjaa varten, vaan hakija voi itse
kertoa, millaista asuntoa olisi vailla. Näin kunnat voivat joustavasti vastata
kysyntään ja remontoida asuntoja tarpeen mukaan. Esimerkiksi Rääkkylän kunnassa
laitetaan kunnan asuntoja kuntoon ja asuntoihin on jo jonoa, joten tarvetta
vuokra-asunnoille on.
Kampanjan sivut: www.keskikarjalaan.fi
Suvi Spoof, seutumarkkinoija
Kampanjan sivut: www.keskikarjalaan.fi
Suvi Spoof, seutumarkkinoija
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti