Kun suunnittelin kesätyön jälkeistä
kesälomaani, mietin
maisemanvaihdosta. Mielessäni olen pyöritellyt monia vaihtoehtoja
kaukomatkoista Tallinnan-risteilyihin. Kateellisena olen seuraillut
ystävieni sosiaalisen median päivityksiä lämpimistä ja aurinkoisista
kaukokohteista. Kesätyöni Kiteen matkailuneuvojana on kuitenkin saanut minut miettimään,
miksi mennä merta edemmäs kalaan? Löytyyhän omiltakin kulmilta paljon mukavia
kohteita, joista suurin osa on omalta kohdaltani vierailematta. Jo pikaisen
pohdinnan jälkeen löysin monia muitakin syitä, miksi maakuntamatkailu olisi
kaukomatkailua parempi vaihtoehto.
Ensimmäisenä
teemana mieleeni nousi ekologisuus: käymisen arvoisia kohteita löytyy jo
pyöräilymatkan päästä, kun silmänsä pitää auki. Julkiseen liikenteeseen
turvautuminen voi olla hieman haastavaa, mutta myös omalla autolla ajo
sallittakoon, etenkin kun kyytiin nappaa autollisen innokkaita
kanssamatkustajia!
Monesti kuulee
sanottavan jo kuluneenkin fraasin, “aika on rahaa”. Siksi on hyvä tiedostaa,
että maakuntamatkailu on myös ajankäytöllisesti erittäin taloudellista, sillä
matkustaminen lähemmäs ei kestä kauan. Mielestäni on mukavampaa istua
päivästään pari tuntia autossa tai junassa matkaa tehden ja viettää enemmän
aikaa kohteessa kuin koko päivä lentokoneessa.
Näen itse tärkeänä
asiana myös lähipalveluiden ja –ruokien tukemisen. Mikä olisikaan parempi tapa
tuoda henkilökohtaisilla valinnoillaan elinvoimaa lähikulmille kuin käyttämällä
oman alueensa palveluita. Jos tuntuu siltä, että kaikki oman maakunnan kohteet ovat
tuttuja ja tylsiä, voi hurja sielu suunnata katseensa naapurimaakuntaa kohti!
Pohdiskeltuani
kaukomatkan ja maakuntamatkailun välillä tulokseen päätyminen oli melko
helppoa: matkaan mieluummin lähelle. Asiakkaiden kehuessa kesäteattereita,
käyntikohteita ja ravintoloita pohdin vain sitä, että lähellä on paljon ihania
paikkoja, joissa en ole koskaan käynyt. Seuraava tavoitteeni onkin etsiä
muutama mielenkiintoinen kohde kotikulmilta, ja tutustua niihin ajan kanssa!
Mielestäni
maakuntamatkailussa olisi myös oiva markkinarako Keski-Karjalan kokoiselle
alueelle. Miksemme brändäisi ”loma lähellä” –paketteja, joissa yhdisteltäisiin
jokaisen kunnan parhaat puolet? Niitä mukavia kohteita kun riittää.
Susanna Haverinen,
yhteiskuntatieteiden yo
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti