14.10.2016

YRITYSTEN TARINAT MARKKINOINNIN YTIMEKSI

Keski-Karjalaa markkinoidaan myös täällä toimivien yritysten tarinoiden kautta. Näin on kirjattu sekä seudulliseen elinkeino-ohjelmaan että Kiteen kaupungin elinvoimaohjelmaan.

 Ongelma on se, että iso osa seudun yrityksistä ei halua tulla julkisuuteen omalla tarinallaan, vaikka samalla yritykset saisivat huomiota ja markkinoitakin palveluilleen ja tuotteilleen. Kuitenkin olisi todella tärkeää kertoa muillekin, että yrittäminen onnistuu ja kannattaa myös täällä meillä.

Esimerkiksi syyskuisessa KETIn 20-vuotisseminaarissa kuulijat antoivat parhaat palautteet oman alueen yritysten esityksille. Omaa arvostamalla ja siitä kertomalla nostetaan myös alueen itsetuntoa, joka tuntuu olevan välillä kateissa.

Mistä sitten johtuu, että paikalliset yritykset eivät ole valmiita olemaan esillä? Olisiko kyse samanlaisesta itäsuomalaisesta historiallisesta ilmiöstä, joka on todennäköisesti myös itäsuomalaisena piirteenä pidetyn vieraanvaraisuuden taustalla?

Rajaseutumme on vuosisatoja ollut Ruotsin ja Venäjän rajariitojen ja -siirtojen kohde. Milloin Itä-Suomesta ovat menneet yli venäläiset, milloin ruotsalaiset. Aina on vierasta liikkunut. On opittu vieraanvaraisiksi, mutta, olettaisin, myös piilottamaan vähäiset arvotavarat ja muu ”menestys”, jotka vieraat olisivat voineet viedä mennessään. Itäsuomalaisessa perimässä lienee syvään istutettuna vaatimattomuus ja itsensä vähättely, mikä näkyy tänäkin päivänä.

Nyt olisi kuitenkin aika tuoda oma osaaminen, palvelut ja tuotteet esiin ”sammalen alta” ja esitellä niitä ylpeästi ja rinta rottingilla. Ollaan yhteyksissä!

Suvi Spoof, seutumarkkinoija

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti