23.10.2014

HYVILLE UUTISILLE IMAGOTEKOPALKINTO

Tänä syksynä palkitaan ensimmäisen kerran vuoden imagoteko Keski-Karjalassa. Ja imagoteolla tarkoitetaan tässä tapauksessa positiivista julkisuutta tuonutta tekoa. Etsimme parhaillaan ehdokkaita palkinnon saajaksi.

Keski-Karjalan maine on kokenut vuosien saatossa kolauksia mm. rakennemuutoksen, työpaikkojen menetysten, kuntatalouden ja seutuyhteistyön tiimoilta. Uutisointi ja mediaotsikot ovat viime aikoina olleet enemmän kielteisiä kuin myönteisiä, jolloin hyvät uutiset ovat jääneet vähemmälle huomiolle ja huonojen uutisten varjoon.

Meillä kuitenkin tapahtuu hyviä asioita jatkuvasti. Palkinnolla haluamme nostaa esiin ns. hyvien uutisten luojia ja tekijöitä imagotekopalkinnolla, joka on tarkoitus jatkossa jakaa vuosittain. Samalla toivomme,että huomaisimme myös myönteiset asiat ja tapahtumat, joita meillä onneksi on vaikka kuinka paljon. Vuoden imagoteko –palkinnon voi saada tuote, asia, tapahtuma, mikä tahansa, jonka myötä seudulle on saatu hyvää ja positiivista huomiota.

Otamme ehdotuksia vastaan marraskuun ensimmäiselle viikolla asti. Odotamme paljon hyviä ehdokkaita. Jaamme tunnustuksen tiistaina 11.11. Kiteesalissa järjestettävässä, kaikille avoimessa seminaarissa ”Kunnan elinvoima: ihmiset, uusiutumiskyky ja resurssit”, jonne puhujaksi saapuu reipassanainen, kuntien hallintoon ja rakenteisiin syvällisesti perehtynyt tohtori Jenni Airaksinen Tampereelta.

Suvi Spoof, seutumarkkinoija












Ei kommentteja:

Lähetä kommentti