25.3.2014

ASUMINEN MAASEUDULLA KIINNOSTAA

Miltä näyttää suomalainen maaseutu ja sen tulevaisuus, kysyy viikko sitten ilmestyneen Maaseutuplus-lehden artikkelin otsikko. Jutussa kerrotaan tammikuussa tänä vuonna julkistettujen Maaseutukatsauksen 2014 ja Maaseutubarometrin 2014 tuloksista.

Maaseutubarometrin mukaan maaseutuasuminen nähdään houkuttelevana. Joka kolmas vastaaja haluaisi asua maaseudulla, mutta vain 15 %:lla vastaajista se on todellisuutta. Yli puolet asuu isossa kaupungissa, mutta heistä vain 38 % pitää sitä toiveidensa mukaisena asuinpaikkana. Suomalaisista neljännes kokee olevansa identiteetiltään maalainen ja yli kolmannes sekä maalainen että kaupunkilainen. Vastaajat näkevät maaseudun merkityksen Suomelle lisääntyvän tulevaisuudessa nykyisestä.

Maaseutua pidetään hyvänä toimintaympäristönä innovatiiviselle yrittäjyydelle. Erityisesti uusiutuvalla energiatuotannolla, lähiruualla ja siihen liittyville palveluilla sekä elämys- ja virkistyspalveluilla nähdään olevan mahdollisuuksia.

Maaseutukatsauksen mukaan maaseutu on myös merkittävää yritystoiminnan aluetta: yrityksistä 40 % sijaitsee maaseudulla. Maaseudun asukkailla on uskoa alueensa mahdollisuuksiin. Kansalaiskyselyn vastaajista 65 % näkee maaseudun tulevaisuuden valoisana. Harvaan asutun maaseudun asukkaat ovat sen suhteen epäileväisimpiä. Palvelujen saatavuuteen tyytyväisiä maaseudun vakituisista asukkaista on hieman yli puolet.

Lähes kaikki maaseutubarometrin vastaajat kannattavat maaseudun kehittämistä. Ja lähes kaikki kansalaiset ovat sitä mieltä, että jokaisella tulisi olla oikeus asua siellä, missä haluaa.

Me Keski-Karjalassa olemme omalta osaltamme helpottamassa maalle haluavia asuinpaikan hankinnassa. Olemme KETIn ja kuntien yhteistyönä panostamassa tonttimarkkinointiin. Tavoitteena on saada tonttikauppa käyntiin tekemällä tonteista myyntikuntoisia. Tontit raivataan vesakoista ja merkataan maastoon siten, että itsenäisesti tontteja katselevat löytävät ne. Tavoitteena on myös kyltittää tonttialueet tarpeellisin tiedoin. Markkinointivälineenä käytettävään maakunnalliseen tontti- ja kiinteistöpörssiin laitetaan tiedot myytävistä/vuokrattavista tonteista ja tietoja täydennetään kuvilla.

Tavoitteena on myös lisätä kansalaisten tietoisuutta tällaisen palvelun olemassa olosta sekä saada pörssiin lisää tarjontaa yksityisten omistamista taloista tai muista kiinteistöistä. Käykääpä tutustumassa, millaisesta palvelusta on kysymys! Kuntien nettisivuilla on linkit kiinteistöpörssin sivuille. Voitte myös mennä sivuille suoraan. Ilmoittelu kiinteistöpörssissä on ilmaista. Jos ette jostain syystä voi itse laittaa myynti- tai vuokrausilmoitustanne pörssiin, me kunnissa ja KETIssä autamme.
 
Liisa Laasonen, kehittämispäällikkö
 
PS. Keski-Karjalan omakotitalotontteja esitellään lauantaina 10.5.2014 klo 10 Kiteen Puhoksessa, klo 12 Rääkkylän Vänskänniemessä ja klo 14 Tohmajärven Omenatarhan alueella.


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti