6.2.2014

BLOGI MARKKINOINTIVÄLINEEKSI

Ensimmäinen vuoroni seutubloggaajana on nyt koittanut edeltäjäni Ilpon siirryttyä muiden mielenkiinnonkohteiden pariin. En ole koskaan aiemmin blogia kirjoittanut. Kouluaikoinakin ajatus ainekirjoituksesta lähinnä kauhistutti, etenkin jos aihe oli vapaa, sillä olin aina todella huono keksimään aihetta kirjoituksilleni. Tästä tulee siis haasteellista. Miten ihmeessä ne bloggaajat keksivät kiinnostavia kirjoittamisen aiheita?

Jospa kirjoittaisinkin blogin kirjoittamisesta. Nykyään blogiviestintä on erittäin suosittua. On sisustusblogeja, ruokablogeja, kuntoilublogeja ja muita blogeja jos jonkinlaisista aiheista. Bloggaaminen elää mitä ilmeisimmin nyt kukoistuskauttaan. Tämä muoti-ilmiö tulisi varmaankin osata hyödyntää, mutta miten?

Jotkut ovat tehneet bloggaamisesta ammatinkin sponsoreiden avustuksella. Suositut bloggaajat myyvät blogistaan sponsoritilaa. Sponsoriyrityksen logo näkyy blogin yhteydessä ja lukija sujahtaa logon kautta vaivattomasti sponsorin sivustolle. Kuinka kätevää! Kuuntelin radiosta erään kauneusblogin kirjoittajan haastattelua. Siinä hän kertoi, kuinka sponsori oli lähettänyt hänelle testattavaksi hiusliidun (käsittääkseni jonkin sortin ensiapuväline juurikasvun värjäämiseen). Hän oli tehnyt blogipostauksen hiusliidusta ja sen ominaisuuksista ja kappas, kyseinen liituvarasto oli myyty loppuun sponsorilta saman päivän aikana!

Ryhtyäkö siis bloggaajaksi ja työllistää itsensä sponsorituloilla? Tällainen ”helppo” ansaintamahdollisuus ja uuden kivan kokopäivätyön luominen ei liene tavisbloggaajalle mikään läpihuutojuttu, vaikka kotona työskentely oman mielenkiinnonkohteen parissa ja vapaa työaika monia kirjoitusvirtuooseja varmasti houkuttelevatkin. Bloggaajan on onnistuttava keräämään itsellensä sankka lukijakunta vakuuttaakseen sponsorit tarpeeksi suuresta asiakaspotentiaalista. On osattava erottautua massasta, kirjoittaa sujuvasti ja monipuolisesti ihmisiä kiinnostavista aiheista, niin että lukijat jaksavat kerta toisensa jälkeen tulla takaisin blogiin. Tie huippusuosituksi bloggaajaksi ei siis liene kovinkaan helppo.

Mutta voisiko blogimaailman hyödyntää toisella tavalla? Ovatkohan alueemme yrittäjät huomioineet blogimainonnan mahdollisuuden omassa markkinoinnissaan? Voisi ajatella, että jonkun keskikarjalaisen matkailuyrittäjän mainos suositun matkailublogin yhteydessä toisi aikamoisen asiakaspotentiaalin vain yhden hiiren klikkauksen päähän. Tai esimerkiksi sisustusmateriaaleja tai sisustussuunnittelua tarjoavan yrityksen linkki sisustusblogin yhteydessä. Tai Keski-Karjalan alueen erilaisten tapahtumien markkinointi kyseisen alan harrastajan blogissa? 

Markkinoinnin suunnittelun yhteydessä pohditaan yleensä potentiaalisten asiakkaiden tavoittamisen ongelmaa. Pitäisi pystyä mainostamaan siellä missä ne asiakkaatkin ovat. Kenties voisimme Keski-Karjalan seudun markkinoinnissa hyödyntää suuremmassa määrin blogimainontaa? Olisiko siinä mahdollisuuksia yrityksille, ehkä juuri sinun yrityksellesi? Ja ehkäpä meiltä Keski-Karjalasta voisi löytyä joku taitava kirjoittajakin, joka voisi itsensä työllistää blogin avulla, vaikkapa edes osa-aikaisesti…

Kirjoitukseni lopuksi haluan toivottaa mitä mukavinta talven jatkoa kaikille lukijoille! Suurkiitokset myös lämpimästä vastaanotosta ja lukuisista onnitteluista, joita olen saanut koskien uutta työtehtävääni. Teen ilomielin kehittämistyötä kanssanne!

Maare Laakkonen, toiminnanjohtaja

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti