POHJOLAN SALATTU HELMI

Aseman koulu vuonna 2009.

”Aivan ihana!” ”Täällä sopii juosta ympäriinsä!” Nämä ovat otanta kuulemistani ihasteluista, joita ystäväni ja tuttavani toteavat Aseman vanhalla koululla käydessään. Ostin Tohmajärven kunnalta koulurakennuksen tontteineen halpaan hintaan vuonna 2012, tarjouksien typistyessä yhteen tarjoajaan eli minuun. 

En ollut erityisemmin etsinyt kesämökkiä tai muutakaan asuntoa mistään, koska asuin silloin vielä rapakon takana perhesyistä. Olen lisäksi alun perin kitteeläinen, eli Kiteeltä – Tohmajärven naapuripitäjästä – kotoisin. Tarjoukseni kuitenkin hyväksyttiin ja hetkellisesti kokemani paniikin jälkeen kauppa hoidettiin edesmenneen isäni avustuksella valtakirjalla. Yhtäkkiä ”pyytämättä ja yllättäen” omistin yli 350-neliöisen vanhan koulun Tohmajärven Asemalta!

Kakkoskotina vanha koulu

Aseman seutu on Suomen itärajan läheisyydessä, melkoisessa korvessa monen mielestä. Jo hokemaksi tullut asunnonostopäätökseen vaikuttava houkutteleva sijainti (location, location, location) ei juuri päde ostamaani kouluun. Seutu oli aikoinaan kukoistava tehdasmiljöö, mutta liiketoiminnan hiipuminen ja väen lähteminen jättivät jälkensä maisemaan.

Vuonna 1929 valmistunut Aseman koulu kaipasi uutta mahdollisuutta. Teimme sitten isän kanssa sotasuunnitelman, jolla koulu saataisiin kunnostettua. Isäni osallistuminen projektinjohtajana mahdollisti monipolvisen ja pitkän korjausprojektin. Vuosien varrella tehdyt isot remontit olivat osin peruuttamattomasti muuttaneet rakennuksen henkeä ja alkuperäistä järkirakentamista. Saneerausta tehtiin erissä viiden vuoden ajan, vuoden 2012 alusta lähtien näihin päiviin asti (yläkerran huoneiston valmistuessa). Lopputulokseen olen ollut aika tyytyväinen! Joka kerta kun astun koulun saliin, voin vain huokaista tyytyväisyydestä.

Pari vuotta sitten aloin tehdä historiaselvitystä koulustani. Pikkuhiljaa minulle, Tohmajärven ulkopuolelta tulleelle, alkoi valjeta Aseman tarina mahtavine tehdasmiljöineen laajemminkin. Tästä lähti sattuman kautta vyörymään lumipallo, joka kulminoitui historialliseen valokuvanäyttelyyn ”Tohmajärven Tehdasosuusliike 110 vuotta – Aseman seudun elämää ja historiaa” koulullani. Avajaiset näyttelylle oli Avoimet kylät –päivässä 10.6.2017, jolloin avasin myös lapsuudenystäväni Minna Rautiaisen (Runnoilijan) kanssa Runometsäpolun kouluni metsään.

Keväällä 2017 aikani meni melko pitkälti näiden kahden ponnistuksen aikaansaamiseksi: rahoituksen hakemista, suunnittelutyötä, tekijöiden etsimistä ja toteutuksen organisointia. Satoja sähköposteja ja sosiaalisen median hyödyntämistä! Ilolla voinen todeta, että ponnistelu palkittiin runsaalla osallistujamäärällä avajaisissa. Molemmat produktiot jatkavat seuraaviin askeleihin ajallisten ja rahallisten resurssien myötä.

Haasteita ja ratkaisuja

Äkkiseltään ajateltuna muutto Keski-Karjalaan voi tuntua hurjalta: mitä siellä edes on? Yliopistolla opiskellessani tunsin osakunnasta joitakin opiskelijapariskuntia, jotka lähtivät rakentamaan valmistumisen jälkeen elämäänsä takaisin Pohjois-Karjalaan. Minun piti lähteä vielä kauemmas, jotta näkisin lähelle! Vasta vuodet rapakon takana herättivät todellisen kaipuun Suomeen ja erityisesti itään. Kiteellä vietetty lapsuus ja nuoruus vaarakarjalaisessa maisemassa harjujen ja vesien keskellä iskostuivat sillä seurauksella sieluuni, että tulo Tohmajärven Aseman seudulle tuntui kuin paluulta kotiin.

Olen kuullut myös kommentin, että ”tiesinhän mie, jotta routa porsaan kottiin ajjaa”. Mutta kyseessä ei ole routa ja possuksi muuttuminenkin on vielä vaiheessa. Eikä sitä kukaan tiennyt, vähiten minä itse, että sydämeni oli aina halunnut takaisin tukikohtaansa Keski-Karjalaan!

Pohjolan salattu helmi

Nyt olen saanut vuosia jo kertoa ulkomaalaisille tutuilleni Pohjolan Narniasta ja sen salatusta helmestä rajan pinnassa. Salattu siksi, että kaikista matkailunedistämisyrityksistä huolimatta edes Koli ei ollut tuttu kiinalaiselle naapurilleni (jonka puoliso sentään järjesti ammatikseen kiinalaisille turistiryhmille matkoja Suomeen). Saammepahan ainakin nauttia rauhassa kauneimmasta ja hiljaisimmasta kesästä, joka muuten on Tohmajärvellä ja Kiteellä harvinaisen lämmin muuhun Suomeen verrattuna (oma havaintoni vuosien varrelta). Harvinaisia ukonhattulehtoja löytyy näiltä alueilta siksi, että kallioperä on poikkeuksellisen ravinteikasta Keski-Karjalassa.  

Mutta suistutuksen rinnalla on tuotava esiin haasteita, joita itse työ- ja perhe-elämän kiireisimmässä vaiheessa olen kokenut ongelmallisena koululla eri aikoja asuneena. Internet-yhteyksistä ei mielestäni pitäisi tarvita valittaa missään, mutta todellisuudessa olen välillä tuskaillut ”palkkien puuttumista”. Työni on sen luonteista, että ilman nopeinta yhteyttä työ alkaa pian takkuilla. Netti tuo maailman ja mitä erikoisimmat ostokset ja verkkopalvelut kotiin – sikäli kuin se netti nyt toimii.

Miia Seppänen, yrittäjä, psykologi, psykologian tohtori
 
ps. Tarina jatkuu seuraavassa blogissa.

DIGI SE TULEE..

Digitalisaation ihmeitä ja ihmettelynkin aiheita näkyy melkein päivittäin milloin missäkin mediassa, niin sähköisessä kuin perinteisessä paperisessakin. Työskentelyn muuttuessa vieläkin enemmän bittipohjalle, muuttuvat tiedon määrän ja sen varastoinnin hallinta myös samaa tahtia. Ja ero entisin aikoihin on suuri.

Konkreettisimmin tämän huomasi toimistomme muuton yhteydessä, kun kävimme selvittelemään hyllykaupalla olevia asiakasmappeja. On siinä kopiokone laulanut, kun erilaisista yrityssuunnitelmista, rahoitushakemuksista ja vaikka tuotantotilojen piirustuksista on vuosien saatossa kopioitu ”vastasen varalle” mappeihin. Kyllä aika rankalla kädellä näitä kannettiin tuhottaviin asiakirjakasoihin eikä paperisia asiakasmappeja juurikaan uusiin tiloihin toimitettu.

Bitit ovat tulleet tilalle. Itse olen ollut vajaan pari vuotta Ketillä hommissa eikä yhtään asiakastietoa ole paperille tulostettuna. Kaikki data ja dokumentit ovat suojatuissa ja varmistetuissa verkkokansioissa, joista ne löytyvät tarvittaessa vaikka tien päältä.

Nauratti ihan, kun kierrätykseen oli menossa iso läjä vanhentuneita kirjekuoria, eikä ehdotukseni niiden käytöstä sisäiseen postiin mennyt läpi.. Taitaa viestit liikkua nykyään pikkusen livakammassa muodossa.

Poisoppimista digiaika on myös. Vaikka olevinaan pitää itseään nohevana näiden bittivehkeiden kanssa, niin eivät uudet tavat toimia ole vielä selkäytimeen menneet. Tässä muutama päivä sitten oli tarve saada A4-paperi tiedostona yhdelle nuorelle (19 v.) ja kun rupesin selittämään tälle puhelimessa, että heti laitan kun pääsen skannerin äärelle, niin kuului aavistuksen ihmettelevä ehdotus, että jospa ottaisin kuvan kännykällä paperista ja lähettäisin puhelimella… Pieni henkinen puna taisi nousta kasvoilleni, kun totesin, että joo-o, tosiaankin, taitaisihan sekin olla mahdollista.

Itse asiassa kännykkäkamera on varsin käyttökelpoinen apuväline moneen tarpeeseen. Liikkeen varaosatiskilläkin on tukevampi olo keskustella, kun hataroiden teknisten tietojen tueksi on näyttää kuva hajonneesta osasta. Sosiaalisen median puolellahan kamera on ihan must, pienet videonpätkät ovat jo suositumpia kuin pelkät kuvat, olipa kyse henkilökohtaisten elämäntilanteiden julkituonnista tai yrityksen tuotekampanjan lanseerauksesta.

Digi kannattaa ottaa hyödyksi. Uteliasta ja myönteistä asennetta vaan, hieman aikaakin uusien asioiden oppimiselle. 

Pekka K. Vatanen, yritysneuvoja 

PS. Ketillä on käynnissä ja käynnistymässä hankkeita, jotka auttavat seudun yrityksiä ottamaan digitalisaatiota haltuun yritystoiminnan kehittämisessä. Keväällä alkaneen BioDigi-hankkeen kohderyhmänä ovat pääasiassa tuotannollisen alan yritykset ja syksyllä käynnistyvän Kasvua digiosaamisella -hanke on suunnattu kaupan ja palvelualan yrityksille. Yhteis- ja yrityskohtaisia koulutuksia ja valmennuksia on tulossa.