ANTIPENKKIURHEILUA MM-KISOISSA

Harrastan jonkin verran liikuntaa ja olen harrastanut/kokeillut monia eri lajeja. Urheiluharrastuksen myötä ei ole kuitenkaan tullut innostusta penkkiurheiluun. En juurikaan seuraa urheilukisoja televisiosta. Ja usein käykin niin, että kanava kääntyy toiselle, jos toisella on urheilua. Olen siis antipenkkiurheilija.

Mutta minunlaiselle antipenkkiurheilijalle kävi äskettäin niin, että kutsu kävi ampumahiihdon MM-kisoihin Kontiolahdelle. Ajattelin, että mitenköhän tässä käy. Suuta ei ainakaan uskalla avata ja kommentoida kilpailua, kun ei asiasta juuri mitään tiedä. Toivottavasti kukaan lehtimies tai kisaorganisaatioon kuuluva ei erehdy tulemaan haastattelemaan tai kyselemään kuulumisia.

Kilpailupaikalle tullessa tunnelma oli jo katossa. Vastaan tuli viikinki, nahkahousuinen saksalainen ja lettipäisiä norjalaisia miehiä. Monilla suomalaisillakin oli Suomen lippu kädessä tai maalattuna poskessa. Ei ollut jäykkä meininki ja rento tunnelma tarttui ja tuntui mukavalta seurata iloisia kisakatsojia eri puolilta maailmaa.

Katsomoon päästiin ja aika hyville paikoille sattumalta, vaikka aika viime hetkellä oltiin liikkeellä. Katsomossa olevat katsojat, pois lukien minä, olivat varustautuneet hyvin: oli kahvit termarissa, syötävää, lehmänkellot ja pienet ja vähän suuremmatkin kansallisliput liehuivat.

Kun lähtö tapahtui, antipenkkiurheilija väistyi jonnekin takavasemmalle ja alkoi tuntua, että tässähän ollaan kisoissa mukana täysillä. Koko yleisö kannusti kaikkia kilpailijoita ja erityisesti tietysti meidän omia kilpailijattaria. Oma tekniikkansa siinä seuraamisessa oli, kun yksi oli lähdössä, toinen ampumassa ja kolmas tulee maaliin, että ketä sitä seuraisi. Ei ollut tv-selostajaa, kuka olisi kertonut tiivistetysti, missä mennään.

Onneksi oli oikeita penkkiurheilijoita, jotka tunnistivat kärkipaikoilla olevat kisaajat ja kannustivat äänekkäästi ampumapaikalle tai maaliin tulijaa. No, tajusin minäkin sen, kun Kaisa tuli ampumaan - desibelit nousivat Eu-säädöksien kieltämille lukemille. Samoin kävi, kun Kaisa tuli maaliin. Ei ollut siis mikään ihme, että Kaisalla viimeiset kilometrit olivat lentovauhtia – sen saa vain kotiyleisö aikaan. Ja pronssimitalihan sieltä tuli!

Kotimatkalla mietti hymyssä suin ihokarvat pystyynnostattavaa kisatunnelmaa, loistavaa lopputulosta ja ainutlaatuisia kisoja (tuleeko enää kohdalle toisia). Kyllä kannatti lähteä ja suosittelen muillekin antipenkkiurheilijoille. Kannattaa aina välillä poistua mukavuusalueelta ja todeta, että sekin voi olla mukavuusalue.

Satu Juntunen, hallintosihteeri 

 Kisan alkua odotellaan.