Järkeä
tässä ei liene. Istuin pari viikkoa sitten aamuruuhkassa Helsingin keskustassa,
jossa 10 kilometrin matka vei 50 minuuttia. Ihmetellä pitää, miten ihmiset
jaksavat saman rumban aamuin illoin. Oma 7 kilometrin työmatka vie 7 minuuttia
ilman hermojen menetystä väenpaljoudessa ja autojonoissa. Eikä tarvitse kauan
miettiä, kummassa ympäristössä itse haluan asua ja elää.
Miten
sitten saada ihmiset asumaan ja elämään maaseudulla, kun nykyinen kehitys vie eväät
alueen elinvoimaisuuden säilymiseltä? Uutta
uskalletaan rakentaa todella vähän, joten kuntien asuintontit eivät houkuttele. Työpaikat ja palvelut ovat vähitellen
karkaamassa kauemmaksi. Ja
paniikkimaisesti ihmiset muuttavat perässä.
Työpaikkoja
tarvitaan. Työpaikkoja ja etupäässä pieniä yrityksiä syntyy alueelle edelleen,
mutta isoja työnantajia ei enää näköjään onnistuta tänne houkuttelemaan. Viime
vuosina työpaikat ovat paljolti siirtyneet tuotannosta palveluihin. Nyt Venäjän
ruplan romahdettua venäläisten asiakkaiden raju väheneminen kurittaa myös kaupan
ja palveluyrityksiä.
Vaikka asuntojen hintojen aleneminen on kurja tilanne myyjälle, luulisi nyt olevan ns. ostajan markkinat. Palvelumme ovat toistaiseksi vielä hyvät, tekemistä ja harrastuksia niitä haluaville riittää. Eikä mene hermot aamuruuhkissa. Haasteena on löytää sellaiset ihmiset, jotka haluavat täällä elää ja asua. Ja heille toimeentulo.
Vaikka asuntojen hintojen aleneminen on kurja tilanne myyjälle, luulisi nyt olevan ns. ostajan markkinat. Palvelumme ovat toistaiseksi vielä hyvät, tekemistä ja harrastuksia niitä haluaville riittää. Eikä mene hermot aamuruuhkissa. Haasteena on löytää sellaiset ihmiset, jotka haluavat täällä elää ja asua. Ja heille toimeentulo.
Suvi
Spoof, seutumarkkinoija