5.11.2013

KANSAINVÄLINEN SUOMI

Tiesitkö, että pariskunnan pitäisi tehdä ainakin viikon mittainen ulkomaanmatka, ennen kuin naimisiinmenoa kannattaa edes harkita? Matkalla vieraassa ympäristössä kuulemma paljastuu ihmisen todellinen luonne. Oli väittämä totta tai ei, matkailu ainakin vanhan sananlaskun mukaan avartaa.

Kun aloitin matkailualan opinnot lukion jälkeen Levillä, tapasin useita ihmisiä, jotka eivät olleet koskaan käyneet Oulun alapuolella. ”Mitä sinne ruuhkaiseen etelään lähtemään, kun ”pohojosessa” on kaikkea, mitä ihminen tarvitsee?”

Meidän perheessä kyllä matkailtiin, myös sukulaisten kanssa. Kun lähdimme Venäjälle käymään, auto ei täyttynyt matkalaukuista, vaan kylmälaukuista. Olihan ruokaa varattava riittävästi matkalle mukaan. ”Mitä siellä Venäjällä muka uskaltaa syödä?” Matkan ainoat mahatautitapaukset tulivat, kun Suomesta mukaan raahattu muikkukukko oli pyörinyt riittävän monta päivää kuumassa autossa.

Muutama vuosi sitten eräs tuttavapariskunta kävi lomamatkalla Turkissa. Loma oli ollut muuten erittäin onnistunut, mutta pientä harmia aiheutti se, ”kun siellä Turkissa puhuivat niin huonosti suomea”.

Lähes joka vuosi pääsiäisen alla Suomeen saapuville ulkomaalaisille tarjotaan mämmiä, koemielessä tietenkin. Kommentit mämmistä päätyvät useimmiten lehteen tai televisioon. Osa kieltäytyy edes maistamasta tätä suomalaisen ruokakulttuurin helmeä, ihan vain mämmin ulkonäön vuoksi.

Ehkä voikin sanoa, että ennakkoluulot ja -asenteet ovat suurin este aitojen elämysten kokemiselle. Mielikuva jostakin maasta, kansallisuudesta tai vaikkapa ruoasta voi olla niin vahva, ettei sitä ole mahdollista murtaa edes uusien positiivisten kokemusten avulla.

Maailma on menossa yhä kansainvälisempään suuntaan. Me elämme jo nyt monikulttuurisessa Suomessa, halusimmepa sitä tai emme. Viime aikojen talousuutiset ovat osoittaneet, että Pohjois-Karjalan positiiviset kasvuluvut esimerkiksi viennin ja matkailun osalta pohjautuvat hyvin pitkälti Venäjään. Olemme myös taloudellisesti riippuvaisia kansainvälisestä yhteistyöstä.

Avoin mieli ei välttämättä tarkoita naiiviutta, vaan mahdollisuutta ottaa oppia erilaisuudesta. Matkailun avulla omaa maailmaa ja maailmankuvaa on mahdollista laajentaa. Matkalle kannattaa aina lähteä, jos ei ihan ulkomaille saakka, niin naapurikuntaan nyt ainakin. Oikea matkailija nimittäin ymmärtää erilaisuuden, suvaitsee sitä ja poimii taskuunsa vieraan kulttuurin parhaimmat puolet.

Kansainvälinen Suomi on avoin, läpinäkyvä, monipuolinen ja kiinnostava. Monikulttuurisuus on tällöin voimavara ja mahdollisuus - Suomen tulevaisuus.
 
Anna Jetsu, myyntisihteeri
 
Joulu alkaa rajalta -tapahtuma on rajoja ylittävä joulunavaus.
Kuvassa venäläinen pakkasukko ja suomalainen joulumuori
Niiralassa Tohmajärvellä. 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti