PIMEYDESTÄ VOIMAA MATKAILUUN

Kiersin kesän aikana seutukuntaa ristiin rastiin tapaamassa matkailu- ja yhdistystoimijoita matkailun kehittämisen merkeissä. Turhan usein sain kuulla paikallisten suusta, että matkailijalle ”täällä ei oo mittään”. 

Ymmärrän, että Kiasmat ja kansallispuistot Keski-Karjalasta puuttuvat, sille ei voi mitään. Kyseinen ”täällä ei oo mittään” –ajattelumalli ei kuitenkaan voi kantaa pitkälle, jos halutaan kehittää matkailupalveluita ja houkutella lisää matkailijoita alueelle. Parempi on keskittyä siihen mitä täällä on, ja kuinka sen voi kääntää voimavaraksi ja sitä kautta alueen vetovoimaksi. Näin syksyn tullen yhdeksi vetovoimatekijäksi voi nostaa pimeyden.

Yöllisen tähtitaivaan näkeminen täydessä loistossaan ilman valosaastetta on elämys, jonka näkemiseen yhä harvemmalla on mahdollisuus. Suurkaupungeissa syntyneet ja ikänsä eläneet eivät ehkä koskaan ole nähneet linnunrataa yöllisellä taivaalla. Tästä kumpuaa yksi matkailun uusimpia trendejä, pimeysmatkailu, englanniksi dark sky tourism. 

Käydessäni viime vuoden syyskuussa Kanadan Ontariossa matkailemassa usea leirintäalue mainosti kohdettaan hyvänä tähtienkatselu- ja kuvauspaikkana ruska-aikaan. Mieleenpainuvimmaksi hetkeksi matkaltani jäikin linnunradan näkeminen paljaalla silmällä järven rannalta täyden pimeyden vallitessa. Silloisessa kotimaassani Hollannissa siihen ei olisi ollut mahdollisuutta. 

Jotta alueen voimavara voidaan valjastaa matkailutuloa tuottavaksi asiaksi, täytyy vetovoimatekijöitä osata tuotteistaa helposti ostettaviksi kokonaisuuksiksi. Lightpollutionmap.info-sivuston mukaan Keski-Karjalassa taajamien ulkopuoliset alueet näyttävät olevan otollisia pimeyden ihailuun.  

Pimeysmatkailutuotteena voisikin toimia opastettu retki, jossa viedään asiakkaat ennalta kartoitettuihin valosaasteelta vapaisiin paikkoihin ja kerrotaan samalla tähtitaivaan tähdistä. Opastuksessa voidaan antaa vinkkejä myös tähtitaivaan valokuvaamiseen. Reissu voisi päättyä kahvitteluun ja jutusteluun nuotiopaikalle, jossa ainoana valona toimii nuotiosta nouseva tuli.

Pimeyden juhlimiseen voisi liittää myös pimeysfestarit markkinoimaan alueen otollisuutta pimeyden ihailuun. Vuodenaikojen vaihtelut ja pimeys antavat inspiraatiota myös alueen runsaalle taide- ja kulttuuritarjonnalle, jonka vuoksi ne soveltuvat hyvin osaksi festarikokonaisuutta. Rääkkylästä löytyykin jo syysiltana toteutettava taidevaellus.  Vetovoimaisena tapahtumana pimeysfestarit toisivat alueelle myös kaivattua matkailutuloa kesäsesongin ulkopuolelle. 

Hanna Ikonen, matkailuasiantuntija

Matkailuliidejä Keski-Karjalaan –hankkeen tavoitteena on synnyttää uusia, innovatiivisia ja omaleimaisia matkailun tuote- ja ohjelmapaketteja yhdessä matkailuyritysten ja kolmannen sektorin toimijoiden kanssa.

KESKI-EUROOPASTA KESKI-KARJALAAN

Olimme Helsingin rautatieasemalla hyvissä ajoin ennen juna lähtöä. Kun juna saapui raiteelle, hollantilainen puolisoni tunsi jo stressitasonsa nouseva ja oli jo kiirehtimässä junaan nousua. ”Sehän lähtee vasta 15 minuutin päästä!”, huomautin. ”Ainiin, tosiaan. Hassua.” hän tokaisi. Hollannissa kun junaan olisi pitänyt jo hypätä, pysähdykset per asema ovat n. 2 minuutin luokkaa. Junaan päästyämme tunnelma matkustamossa oli varsin rauhallinen. Tarkistimme, ettemmehän ole vahingossa istahtaneet hiljaisuus-vaunuun. ”Ei sellaisia täällä taida erikseen olla”, tokaisin. Hiljaisuutta tässä maassa taitaa riittää ihan ilman pakkoakin, toisin kuin Hollannissa.

Ravintolavaunussa näky oli tutun suomalainen. Suomalaisia miehiä juomassa kaljaa, monet heistä yksin. ”Odottavatko he jotakuta? Kellohan on vasta yksi iltapäivällä!” mieheni kysyi. Ehkäpä sitä suomalaista naista joka veisi heidän jalat altaan ja perustaisi perheen heidän kanssaan? Parempaa selitystä en keksinyt sille, miksi kaljaa voi juoda myös yksin tässä maassa.

Junan lipuessa yhä kauemmas pääkaupunkiseudusta maisemat alkoivat muuttua. Ikkunasta alkoi siintää toinen toistaan upeammin kiiluvia järviä. Ja sitten sitä metsää. Ja lisää järviä. Miten ihanan rauhoittavaa! Hollannissa junan ikkunasta näkyi yleensä jo seuraava kaupunki, tai vähintään teollisuusalue.

Kun juna vihdoin pysähtyi Kiteen asemalle, mieheni kysyi ensiksi: ”Missä se asema on?” No tässä! Etkö näe, tuossa lukee Kitee kyltissä! Hän kai odotti parkkipaikan sijaan jotain isompaa. Kun pääsimme autoon ja ajotielle, ei ruuhkaa ollut sen kummemmin kumpaankaan suuntaan, vaikka kello olikin viisi iltapäivällä.

Kun pääsimme perille Potoskaan, nousimme autosta ja haistoin sen, raikkaan ilman! Vedin sitä sisään useamman kerran, ihan kuin se voisi loppua minä hetkenä hyvänsä. Olin jo melkein unohtanut miltä puhdas ilma tuoksuu. ”Täällä ne keuhkot puhdistuu”, mieheni mietti.

Kun pääsimme nukkumaan, alkoivat korvani soida. Ne eivät olleet tottuneet tähän hiljaisuuteen. Missä kaikki yläpuolellamme lentävät lentokoneet ovat, ja tiellä pörräävät ajoneuvot? Milloin edes olin nähnyt viimeksi taivasta ilman lentokoneita, mietin juuri ennen nukahtamista.

Seuraavana päivänä lähdimme uimaan kylän uimarannalle. Olimme rannan ainoat vesipedot. Edessämme avautui upean kirkas järvi ja saimme nauttia järvinäkymästä upeassa kesäsäässä ihan kahdestaan. ”Ja vieläpä ilmaiseksi!” huudahti pihi hollantilainen. Hollannissa nämä rannat olisivat jo olleet täynnä veneitä ja auringonpalvojia. ”Eikö kukaan tiedä tästä paikasta?” mieheni kysyi. ”Tietää varmaan, täällä on vain niin monta muutakin järveä uimarantoineen”, vastasin.

Illalla lämmitimme saunan. Sen puulämmitteisen johon vedetkin pitää kantaa sisälle. ”Tämä lämmitysprojektihan on ihanaa mindfulnessia! Ei tarvitse keskittyä mihinkään muuhun kuin lämpömittarin kohottamiseen!” mieheni riemuitsi. Viimeistään tässä vaiheessa se kännykkäkin Hollannin uutispalveluineen oli unohtunut, mihin lie pöydälle jäänyt.

Päivän päätteeksi lähdimme kävelylle metsään. Voivottelin kuinka metsänhoitotöitä pitäisi taas tehdä, kun taas mieheni pohti kuinka monen eri vihreä sävyä yhdestä metsästä voi löytääkään. Hän ei tiennyt, että metsää voi ja pitää myös hoitaa. ”Ehkäpä näistä eri puulajeista ja metsienhoidosta voisi kertoa retken muodossa myös meille tietämättömille matkailijoille?” Niinpä! Paikallisille niin monet tavalliset asiat ovat tuotteistettavissa matkailijoille. Joskus sitä vaan ei näe metsää puilta.

Hanna Ikonen, matkailuasiantuntija, Matkailuliidejä Keski-Karjalaan