ELÄMÄNTAPAVALINTOJA

Kävin viime viikolla katsomassa Kontiolahdella monologin isomummoni Sanna Puhakan elämästä. Tarinoita isänäidinäidistäni olen kuullut pikkutytöstä. 

Saaren Sanna syntyi Kontiolahdella 1872 vanginvartijan tyttäreksi, nai Jussinsa ja sai viisi ensimmäistä lastaan. Jussi oli levoton mies, huulenheittäjä, joka joutui sortovuosina lähtemään ”evakkoon” Amerikkaan, kun erehtyi toivomaan jossain julkisella paikalla Bobrikovin hengen lähtöä. Sanna odotteli miestään takaisin lastensa kanssa. Viisi vuotta elätti yksinhuoltajana katrastaan, kunnes Jussi palasi takaisin. Syntyi viisi lasta lisää.

Puhakat hommasivat Jouhtenisen saaresta vuokratontin, mökin ja laitumet ja puuhasivat lehmän. Sitten Jussi sairastui ja kuoli, kehotti vielä ennen kuolemaansa Sannaa muuttamaan kirkolle. Sanna jäi Jouhteniseen, koska halusi. Viidestä ensimmäisestä lapsesta kaksi selvisi aikuiseksi. Heistäkin toinen hukkui jokeen Murmanskin ratatyömaalla. 

Sanna oli todellinen yrittäjä. Lapset oli pidettävä hengissä kalastuksella ja ompelutöillä. Järvimatkaa Kontiolahden kirkolle oli kuusi kilometriä. Aamuyöllä verkot ylös ja lapset kaveriksi päästelemään kaloja verkoista. Sitten kirkolle soutaen kalan kaupalle. Talviaikaan kulkemista helpottivat sukset vetokelkkoineen.  Kontiolahden parantola oli iso ostaja mm. sienille, joita kerättiin ahkerasti lisätienestiksi.

Investointejakin tämä yrittäjä teki: osti mökin ja maapalan maksaen vuosittain tuloihinsa nähden huomattavan summan lyhennyksiä. Elettiin kädestä suuhun. Tukia ei juuri ollut, mitä nyt kunta myönsi lapsen lääkärissäkäyttöä varten maksusitoumuksen. Lasten kasvettua jokainen teki töitä, mitä kykeni ja osasi. Elämä helpotti pikkuhiljaa. Tosin murhettakin riitti vielä: kaksi nuorimmaista kaatui jatkosodassa ja tytär kuoli tuberkuloosiin. Pojat rakensivat äidilleen uuden mökin saareen, josta mummo vasta 50-luvulla siirtyi mantereelle asumaan poikansa perheeseen. Sanna kuoli 87-vuotiaana vuonna 1959.

Saaren Sanna sai legendaarisen maineen pärjätessään kovissa ja puutteellisissa oloissa yksin lapsilaumansa kanssa. Tosin ei köyhemmän väen elämä tuohon aikaan ollut missään helppoa. Mutta Sanna valitsi itse asuinpaikkansa ja elintapansa. Ja jossain välissä ehti lukea Kontiolahden kirjaston läpi kahteen kertaan, kuten tarina kertoo.

Maalla asuminen ja pärjääminen alkaa tänä päivänä olla samanlainen valinta kuin Sannallakin aikoinaan. Helpommalla pääsisi kaupungissa, mutta kaikki eivät sinne onneksi halua. Toivottavasti elämisen edellytyksistä maaseudulla ei enää lisää nipistetä, vaikka keskittäminen vie palveluja koko ajan kauemmaksi haja-asutusalueilta. Tiestö alkaa rapistua, kun teiden kunnostukseen ei ole enää riittävästi määrärahoja. Oma auto on melkein oltava joka taloudessa, koska julkinen liikenne ei toimi. Onneksi paikallisesti tehdään tekoja, jotka myös parantavat maaseudun elinoloja. Esimerkiksi Rääkkylän laajakaistahanke on sellainen.

Suvi Spoof, seutumarkkinoija, Saaren Sannan tyttärenpojantytär

"MIKÄ MINUSTA TULEE ISONA"

Keväällä suunnitellaan tulevaisuutta: yläkoulun päättävät pohtivat ammatinvalintaa yhteishaussa, abiturientit valmistautuvat yo-kirjoituksiin ja mielessä siintävät jo tulevat opinnot, ammatti ja ura. Nuoret joutuvat tekemään suuria päätöksiä. Penkkaripäivän riemua maustavat kuorma-autojen kylkiä koristavat Putous-hahmoilta lainatut sarkastiset huomiot: ”Me ootetaan että meidät löydetään” - ”Ristus mikä reissu”.

Penkkarimeno näyttää kovin samanlaiselta kuin omassa nuoruudessani, neljännesvuosisata sitten. Maailma on kuitenkin muuttunut. Yleinen epävarmuus heijastuu myös nuorten ajatuksiin - löydänkö oman alani, pääsenkö opiskelemaan, onko töitä tiedossa? 25 vuotta sitten elettiin 90-luvun lamaa edeltävää nousukautta, 80-luvun juppihuumaa. Neuvostoliitto oli vielä hengissä, Nokia vasta aloittamassa nousuaan maailmankartalle. Neljännesvuosisadassa on ehditty nähdä Venäjän uusi nousu, Nokian kukoistuksen hiipuminen ja erityisesti meitä koskettava maaseudun rakennemuutos.

Tänä vuonna penkkariautojen kyydissä oli tuttuja nuoria – yritysneuvojan roolissa olen käynyt yläkoulussa, ammattiopistossa ja lukiossa kertomassa heille yrittäjyydestä yhtenä uravaihtoehtona. Yleinen asenne yrittäjyyttä kohtaan on 25 vuodessa muuttunut. Omassa nuoruudessa ei kouluopetuksessa tai edes jatko-opinnoissa tuotu yrittäjyyttä itsensä työllistämisen muotona esille, yrittäjyyden arvostus oli todella vähäistä.

Suomen Yrittäjien tutkimuksen mukaan tämän päivän nuoret suhtautuvat yrittäjyyteen myönteisesti. Mielikuvia muokkaavat positiivisiksi maailmallakin huikeasti menestyneet yritystarinat: Angry Birds, oman maakunnan Blancco Oy tai kotoinen Nightwish. Yrittäjyys nähdään mahdollisuutena toteuttaa itseään, olla oman itsensä herra ja parhaimmillaan myös menestyä taloudellisesti. Toisaalta yrittäjyyteen liittyvä epävarmuus ja työn määrä pelottavat.

Yritysinfoissa pohdimme mm. sitä, mitä yrityksen perustaminen edellyttää: asiakkaita, osaamista, toteutuskelpoista liikeideaa, rahaa, verkostoja, oikeaa asennetta. Yleensä keskusteluissa toteamme, että kannattaa ensin opiskella, hankkia ammattitaito, työkokemusta ja tämän jälkeen perustaa tai ostaa yritys. Opintojen osana voi jo harjoitella yrittäjämäistä toimintaa, onhan Suomessa nykyisin varsin vireää toimintaa esim. yliopistojen start-up hautomoissa. Ammatillisiin opintoihin yrittäjyysopinnot sisältyvät jo lähes poikkeuksetta. Monelle kirvesmiehelle, kampaajalle, fysioterapeutille itsenäisenä ammatinharjoittajana toimiminen on lähes itsestään selvä vaihtoehto. Yritystä voi nykyisin pyörittää myös pienimuotoisesti opintojen ohessa – opintoetuuksien tai työttömyysturvan siitä kärsimättä.

Monelle nuorelle tulee yllätyksenä tieto, että yrityksen voi perustaa myös alle 18-vuotiaana. Esimerkiksi 4H tai Nuori Yrittäjyys -mallin mukaisesti jo 13-vuotias voi perustaa vanhempien suostumuksella Nuori yritys -toiminimen. Näin voi vaikkapa hankkia itselle kesätienestiä tai hyödyntää harrastustoiminnan kautta saatua osaamista. Meidänkin seudullamme ovat nuoret perustaneet yrityksiä mm. ikäihmisten ja vammaisten asiointipalveluun, kesäkahvilaksi ja aerobic-ohjaukseen.

Usein kerron opiskelijoille myös oman uratarinani: kuinka kemisti päätyi elektroniikkateollisuuteen ja monen mutkan kautta yritysneuvojaksi. Yritän lohduttaa heitä, että ensimmäisen valinnan ei tarvitse olla lopullinen - että minä en vieläkään tiedä mikä minusta isona tulee. Nykymaailmassa työurat moninaistuvat, moni keski-ikäinenkin opiskelee uuden ammatin ja ryhtyy vaikkapa yrittäjäksi. Pääasia että yrittää!

Mari Eskelinen-Mäki, yritysneuvoja