6.11.2019

ONNELLISET MAALAISET

Lokakuun lopussa uutisoitiin Ghita Bodmanin väitöskirjatutkimuksesta, joka vahvistaa, että maalla asuvat ihmiset ovat onnellisia. Erityisesti ympäröivällä luonnolla on merkitystä ihmisten hyvinvoinnille.

Bodmanin Åbo Akademille tehdyssä väitöskirjassa ilmenee muun muassa ”maaseudun merkitys stressin käsittelyssä. Muutto yksinäisyydentunteen leimaamasta ja tiheästi asutusta taajamasta maaseudun läsnäoloon antaa elämänlaatua. Elämänlaatua antaa myös yksinkertaisempi elämäntapa ilman moderneja virikkeitä nykyaikaisessa versiossa entisaikojen elämästä.”

Onneksi julkaistaan myös tällaisia tutkimustuloksia. Nimittäin välillä tuntuu siltä, että kaupungistuminen ja sen väistämättömyys ovat ainoita totuuksia julkisessa keskustelussa.

Keski-Karjalassakin väki vähenee. Pääosin siksi, että täällä kuolee huomattavasti enemmän ihmisiä kuin uusia syntyy. Silti meillä on vielä toistaiseksi olemassa hyvän elämän perusjutut ja palvelut saatavilla. Uusia asukkaita kaivataan meille.

Viimeksi lokakuussa teimme jälleen kampanjan Etelä-Suomen läänin alueella asuville entisille keskikarjalaisille, josko paluu takaisin kiinnostaisi. Vaikka Kiteen saha lakkaa ja moni sahan ja oheispalvelujen työntekijä voi jäädä ilman töitä, meillä on monella alalla edelleen pulaa työvoimasta ja osaavia tekijöitä tarvitaan. Parhaillaankin haetaan töihin porukkaa monenlaisiin mielenkiintoisiin ja haastetta antaviin tehtäviin hitsaajista hammaslääkäreihin.

Positiivista palautetta olemme kampanjasta saaneet:
Vaikka oma paluumuutto Karjalaan ei vielä olekaan ajankohtainen, täytyy esittää suuri kiitos lämpimästä kirjekampanjasta, kauneinta mitä postiluukustani on hetkeen tupsahtanut!”

Toivottavasti yhteydenottomme poikivat myös muuttopäätöksiä.

Suvi Spoof, seutumarkkinoija

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti