1.4.2016

YRITTÄJÄ, ANNA ÄÄNESI KUULUA!

Hallituksen normipurkuhanke ”Sujuvoitetaan säädöksiä” etenee eri hallinnonaloilla pikkuhiljaa. Normipurkutyö on aloitettu kaikissa ministeriöissä. Normien purkutyössä on tavoitteena kansalaisten arjen ja yritysten toiminnan helpottaminen sekä kilpailukyvyn parantaminen sääntelyä keventämällä ja uudistamalla. Yhteenveto vuoden 2015 normipurun tuloksista on julkaistu ja luettavissa netistä. Pääpaino sääntömuutostyössä on kuitenkin vuosina 2016-2017.

Valtio kyseli kunnilta viime syksynä mielipidettä kuntien turhista tehtävistä. MTK ja Maaseudun Tulevaisuus -lehti nosti viime vuoden loppupuolella voimakkaasti esille maatilayrittäjyyttä koskevia, järjettömän tuntuisia säädöksiä ja pyysi lukijoitaan ottamaan yhteyttä ja tuomaan esille omia esimerkkejään yritystoimintaa hankaloittavista säädöksistä. Palautetta voi varmasti antaa edelleenkin.

Nyt Suomen yrittäjät ry on aktivoitunut. Järjestö haluaa saada yksityiskohtaisia esimerkkejä yrittäjyyttä haittaavista laeista ja muista säädöksistä ja toivoo saavansa palautetta myös siitä, mitä niille pitäisi tehdä ja mitä hyötyä niiden muuttamisesta olisi yritysten toiminnan ja kilpailukyvyn kannalta. Esimerkiksi ympäristölupaprosessien venyminen ja kalliit lupamaksut rasittavat niin viljelijöiden kuin monien muiden yrittäjien investointivaiheen liiketoimintaa.   

Yrittäjä, anna siis äänesi kuulua yrittäjäjärjestön kyselyyn! Kerro miten sääntelyä tulee sujuvoittaa, mitä pitää muuttaa. Kyselyn osoite on http://www.yrittajat.fi/fi-FI/saantelyn-jarkeistaminen. 

Myös muiden kuin yrittäjien mielipiteitä kysellään monista eri asioista. Ota kantaa on oikeusministeriön ylläpitämä ja tuottaman verkkopalvelu, jossa voi kommentoida esimerkiksi, miten koti- ja omaishoitoa voisi parantaa tai maahanmuuttajien tietotaitoa hyödyntää.

Ota kantaa –osoite on https://www.otakantaa.fi/fi-FI

Liisa Laasonen, kehittämispäällikkö

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti